maanantai 26. elokuuta 2013

Uudet ajat

Meidän perheessä eletään tänä syksynä aika uusia ja jännittäviä aikoja :) Lapset aloittavat päivähoidon ja minä sekä avopuolisoni uudet työt! Lapset toivottavasti pärjäävät hyvin, onhan heillä siellä toisensa ja ovat hoidossa nyt aluksi ainakin vain kolme päivää viikossa, mutta en voi väittää etteikö se jännittäis ja tuntuu vähän haikealtakin...

Uudesta työstäni olen erittäin innostunut, tulen toimimaan sisustus ja rakennus assistenttina Vaasalaisessa yrityksessä nimeltä Aveo, käykääpä tutustumassa heidän kotisivuihinsa ja FB sivuihin!
Aveo on uudenlainen ja energinen yritys jossa panostetaan kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja hyvinvointiin. Siellä sisustussuunnittelijat ja rakentajat ovat tiiviissä yhteistyössä ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Suunnitelmissa otetaan huomioon kaikki viisi aistia ja luodaan persoonallisia tiloja. He ovat myös tunnettuja siitä, että pitävät hyvää huolta työntekijöistään. Se onkin ihan totta, että kun itse voi hyvin työpaikallaan asiakkaatkin aistivat sen ja työnteko on paljon tehokkaampaa ja kivempaa :)



Iloisin mielin siis kohti uusia haasteita :)

Oletteko tekin jo löytäneet unelmienne ammatin tai työpaikan?

Aurinkoista viikon alkua!


34 kommenttia:

  1. Onnea uusiin haasteisiin ja jaksamista arkeen Suski! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon voimia ja onnea uuden työn parissa :-) kuulostaa mukavalle :-) lapsille myös tsemppiä päivähoitoon ♡

    MUkavaa päivää ♡

    VastaaPoista
  3. Iloa uusiin haasteisiin :) Aika hurahtaakin mennä nopeasti kun tiedossa on uusia juttuja!

    VastaaPoista
  4. Iloa uusiin haasteisiin :) Aika hurahtaakin mennä nopeasti kun tiedossa on uusia juttuja!

    VastaaPoista
  5. Wau, onnea uusiin haasteisiin. Kuulostaa todella kivalta työpaikalta!
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Grattis! Vad roligt med nytt jobb, där kommer du säkert att trivas! Jag har just bytt jobb inom samma företag där jag jobbar i många år, så nu har jag verkligen mitt drömjobb också :-)

    VastaaPoista
  7. Onnea uuteen työhön. Kuulostaa ihan mahtavalta ja unelmalta. :)

    Olenkin tutustunut useampaan otteeseen Aveon töihin heidän verkkosivuillaan. Hienoa työtä tekevät. Ihanaa että vanhassa asuinpaikassani on tämmöinen palvelu. Vielä kun meille maallekin saataisiin, olisin ehkä kärppänä paikalla. :)

    Tsemppiä koko perheelle uusiin haasteisiin!!:)

    VastaaPoista
  8. Onnea koko poppoolle! Uudet kujeet :)
    Mä vielä pohdin unelmien ammattia:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Seija :) Iloista päivää sinne teille <3

    VastaaPoista
  10. Se on ihan totta SatuMaria :) Varmasti niin paljon uutta ja kivaa kaikilla ettei edes huomaa miten nopeasti päivät menee!

    VastaaPoista
  11. Det låter jätte roligt Anna-Lena! Önskar dig en trevlig vecka :)

    VastaaPoista
  12. Kivaa jos tuo yritys on sinulle Helinä jo tuttu entuudestaan! Tuntuu kyllä oikein hienolta olla töissä siellä, varmasti tulen viihtymään :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos Micu! Pidän peukkuja että sinunkin unelma ammatti löytyy pian :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos Pieni Lintu! Syksystä tulee nyt todella erilainen kun ennen, mutta aivan varmasti tosi upea :)

    VastaaPoista
  15. Onnea uuden työn johdosta ja tsemppiä uudenlaiseen arkeen! Ihanan pehmeä alku teidän lapsukaisille :).

    VastaaPoista
  16. Tsemppiä uuteen arkeen! Ja voi kuinka mielenkiintoiselta uusi työsi kuulostaa. Ja jotenkin minulla on sellainen olo, että se on ala, joka sopii sinulle. :)

    Minä olen vielä yhden vuoden kotona lasten kanssa.

    Heidi

    VastaaPoista
  17. Vad roligt med nytt och spännande jobb. :) jo, jag har nog hittat min plats här i arbetslivet också, åtminstone för ett tag. :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos Melina! Joo niin onkin ihanan pehmeä lasku tähän päivähoitomaailmaan :) Huomenna nähdään kuinka ensimmäinen päivä sujui!

    VastaaPoista
  19. Luulen kanssa Heidi, että tämä työ on kuin mulle tehty :) Ihanaa kun voit olla vielä kotona lasten kanssa, nämä mun kolme vuotta menivät kyllä ihan vauhdilla! Ihanaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  20. Det ska bli jätte roligt Christina! Så fint att även du har hittat drömjobb ;)

    VastaaPoista
  21. Onnea uuteen työhön ja uusiin arjenkuvioihin! <3 Tuleva työsi kuulostaa aivan huipulta, jotain vastaavaa haluaisin itsekin tehdä! :)

    VastaaPoista
  22. Kiitoksia Jenni! Työ tulee olemaan varmasti tosi mielenkiintoista, inspiroivaa ja hauskaa! Kotona on ollut mahtavaa olla näinkin kauan, mutta samalla nyt tuntuu ihanalta aloittaa työtkin jälleen ;)

    VastaaPoista
  23. Voi, kuulostaa ihanalta! Onnea uuteen työhön!

    VastaaPoista
  24. Olen tosi innoissani uudesta työstä Ingela ;) Kiitos!

    VastaaPoista
  25. Oj vad roligt med nytt jobb! Grattis! Där skulle jag också gärna jobba, men vet inte riktigt vad min uppgift sku vara... ;)

    VastaaPoista
  26. Vau, Aveo on varmaan tosi mukava työpaikka. Onnea!
    Minä vielä etsin sitä unelmatyötä ja -työpaikkaa. Kerrothan jos Aveo tarvitsee puutarhasuunnittelijaa ;D

    VastaaPoista
  27. Kiitos Nina! Tulen varmasti viihtymään :) Juu pidetään mielessä <3

    VastaaPoista