keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Aivan erityiset matot- HuopaPalloMatot

Oletko kuulleet Huopapallomatoista? Kun kuulin näistä ensimmäistä kertaa, ihastuin niihin heti. Kauniita käsintehtyjä, luonnomukaisia tuotteita ja HuopaPalloMatto on mielestäni vielä erittäin hyvällä asialla liikkeellä. 
Jokainen matto on nepalilaisten naisten käsityötä. He työskentelevät pienissä paikallisissa työpajoissa ja työstä maksetaan heille oikeudenmukaista palkkaa. Monille, erityisesti naisille joilla on pieniä lapsia, on työajan joustavuus tarpeellista. Heille on myös mahdollista työskennellä kotoa käsin.

Huopapallomattoja saa tilattua kaikenkokoisina ja värisinä. Itselläni on kaksi kaunista alustaa samanlaisista huopapalloista, joista matotkin tehdään. Aivan ihanat alustat ja tosi kauniit, nämä tulevat varmasti kruunaamaan kattaukset niin arjessa kuin juhlissakin.

Huopapallomattoja löytyy ihan valmiina versioina ( pyöreitä tai suorakulmaisia ), tai sitten voi aivan itse suunnitella oman mattonsa. Yllä osa näistä ihanista sävyistä, joita on valittavana. Täältä pääsette vielä katsomaan lukuisia ihania inspiraatiokuvia matoista!

Hauskaa päivää!

18 kommenttia:

  1. Nuo on aivan ihania <3 olen ihastellut aikaisemmin käsityö liikkeessä vastaavia ja nyt kun blogeissa näkynyt niin näitä :) sopii todellakin moneen käyttöön ja niin juhlassa kun arjessa menee :)
    Ihanan väriset sinun alustat <3

    Aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut - ihanasti toimii alustoina. Mattona en pidä, sillä minulla jokin "fiksauma" siinä ,etten ole koskaan tykännyt - lue :sietänyt.. pyöreitä mattoja :D
    Kaikkea sitä :) Mukavaa juhannusviikkoa sinulle - toivotaan, että sateet loppuisivat.

    VastaaPoista
  3. Nämä on niin kauniita! :) Kivaa keskiviikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
  4. Olen jossain ohi mennyt ...ja kyllä oli pakko koskea niin ihana on villan tuntu <3

    VastaaPoista
  5. Nää on tosi ihania. Mulla on matto tuolta js niin ihana ;)

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat kyllä tosi kivat Seija :) Musta ja tummanharmaa toimii aina hienosti ja kyllä tosiaan tulikin piristystä kattauksiin näillä!

    Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  7. Hih, ei pyöreitä mattoja siis teille Anne :) Nämä aluset olit kyllä tosi huiput ja ihanan malliset mielestäni. Tänään on ollut aivan ihanan aurinkoinen ilma, mutta eiköhän ne taas huomiseksi luvanneet sateita ja koko juhannukseksi myös! Ei auta kuin pidellä peukkuja, että kohta lämpimät kelit alkavat kunnolla!

    Hauskaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos Heli, tykkäsin myös itse kovasti näistä! Hauskaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  9. Niin onkin Onneli Wnter :) Tuntuu tosi kivalta ja näyttääkin kauniilta! Yllättävän kivasti toimii alustoinakin ja mattoina varmasti tosi upeat!

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavia Saikku! Voi, onko teillä oikein matto, se on varmasti tosi ihana!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kivasta jutusta - ja ihanasti sopii tuo kannu mustan alustan kanssa yhteen!

    VastaaPoista
  12. Kiitos HuopaPalloMatto <3 Se onkin aivan ihana alusta, tykkään hurjasti :) Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Ihania nämä huopapallomatot sun muut huopapalloista tehdyt käsityöt <3 omasi ovat kauniin väriset! Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
  14. Kaunista :). Mäkin odotan omaani tulevan :))!

    VastaaPoista
  15. Nämä ovat kyllä tosi kivoja Kaaru :) Tykkäsin kovasti näistä harmaista ja mustista alustoistakin!
    Kiitos kivasta kommentistasi, ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  16. Ooo, kuulostaa kivalta S :) Nämä ovat kyllä tosi kauniit!

    VastaaPoista