Nyt olisikin vuorossa kuvia uudistuneesta olohuoneesta. Viime viikoloppuna pääsimme viimein maalauspuuhiin ja olohuoneen vihertävä sävy muuttui raikkaan harmaaksi. Jännitin kyllä aluksi, että sopiikohan tämä valitsemani sävy huoneeseen ollenkaan, mutta se osoittautui kyllä ihan oikeaksi valinnaksi. Kun seinät oli paikattu, pakkeloitu ja hiottu maalasimme pohjamaalilla kaikki seinät ja sen jälkeen olikin Kalklitir maalin vuoro. Värinä oli vaaleanharmaa
San Saccaria ( klik ).
Seinien maalauksen jälkeen alkoi myös tuntua siltä, että takka kaipasi piristystä. Sen valkoinen pinta oli jo aika kulunut ja niin se maalattiin valkoiseksi. Ihan hurjan suuri ero, tuntuu että meille on tullut uusi takka.
Olohuoneeseen tuli myös kolme uutta hyllyä, jotka mieheni teki. Voisin kertoa näistä hieman lisää hetken päästä, sillä niihinkin liittyy kiva tarina. Olen kyllä kaiken kaikkiaan niin tyytyväinen tähän muutokseen, ihana sävy tuo
San Saccaria!
Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!
Upea raikastus ja ihana olohuone <3 näyttää oikein viihtyisälle :) inolla myös hyllyistä juttua kuunnellaan :)
VastaaPoistaSunnuntain iloa <3
Kiitos Seija, tykätään kyllä oikein kovasti :) Hauskaa sunnuntaita ja uutta viikkoa <3
PoistaTosi kiva olohuone teillä. Näyttää kotoisalta <3
VastaaPoistaKiitos S <3 :) Raikastui kyllä kovasti!
PoistaRemppa kannattaa aina - lähes aina ainakin.Kaunista tuli.
VastaaPoistaNo ihan totta Anne, ja tässä tapauksessa tästä oltiin haaveiltu jo pari vuotta ;) <3
PoistaUpealta näyttää <3 ihana tuo teidän kulmasohva, minäkin tahtoisin :)
VastaaPoistaKiitos Johanna <3 Tykkään kovasti siitä, että sohva on juuri kulmasohva, tosi tilavakin. Sen väri on vain mielestäni vähän tylsä ja haaveilen sellaisesta tummanharmaasta ;) Ehkä joskus se vaihtuu.... Mukavaa iltaa!
PoistaSan Saccaria on kaunis sävy! Ihanalta näyttää <3
VastaaPoistaKiitos Jenna, oli kyllä monta hienoa väriä mistä valita! Tähän olemme kyllä nyt tosi tyytyväisiä :)
PoistaMiten ihanan raikas tunnelma teidän olkkarissa, kannatti ryhtyä hommiin! <3 Teillä on niin viihtyisä ja kutsuva koti, olen tainnut pari muutakin kertaa mainita. :D
VastaaPoistaIhanaa sunnuntaita! <3
Voi kiitos Jenni <3 Tämä harmaan sävy raikasti kyllä huoneen ja uudet hyllyt sekä tavaroiden uudelleen järjestely kyllä piristi kovasti :)
PoistaRaikasta ja kodikasta <3 Pienikin muutos saa ihanaa uutta fiilistä aikaan :)
VastaaPoistaIhan totta Pia, ihanaa että tämä tuli nyt tehtyä :) Mukavaa tulevaa viikkoa <3
PoistaHieno muutos, kauniilta näyttää <3 Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitos paljon Johanna <3
PoistaHyvältä näyttää!!
VastaaPoistaKiitos oikein paljon Ruut :) Mukavaa tulevaa viikkoa <3
PoistaNäyttää upealta ja raikkaalta. Takka näyttää nyt niin freesiltä myös :)
VastaaPoistaTakka muuttui ihan hurjasti S.H ;) onneksi sekin sai nyt kunnon piristyksen ja sopii huoneen tunnelmaan kauniisti :) Mukavaa iltaa <3
PoistaKaunista! Olen seurannut sua instagramissa jo jonkun aikaa, mutta vasta nyt kurkkasin tänne blogin puolelle. Hauskoja yhteensattumia: tämä punatukkainen Astrid Lindgren-fani asuu Hiisiön Huvikummussa, ja kunnostaa uudeksi kodiksi yli satavuotiasta taloa, josta kerron fb:ssa sivulla, jonka otsikkona on Kaikki on vinksin vonksin :) Voi heikun keikun :D
VastaaPoistaVoi mahtavaa kuulla Helena :) kivaa kun löysit tänne blogin puolellekin! Tällaiset vanhat talot ovatkin tosi ihania, onnea teidän remontille :) voi heikun keikun, tulen katsomaan <3
PoistaKurkkaa samalla Hiisiön Huvikumpu -sivu :)
PoistaWau kuinka raikas lopputulos tuli!! <3 Ihana sävy! Kivalta näyttää uudet hyllytkin, jään odottamaan lisäkuvia -ja juttuja niistä. Mukavaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos paljon Heli <3 iloista viikkoa!
PoistaTykkään teidän lattiasta! Mä olen haaveillut valkoisesta lauta/lankkulattiasta mut isojen koirien vuoksi se ei olis paras mahdollinen materiaali mut ei varsinkaan väri. Mut tuollanen kauniin ruskeakin näyttää tosi hyvältä ja raikkaalta.
VastaaPoistaTykkään teidän lattiasta! Mä olen haaveillut valkoisesta lauta/lankkulattiasta mut isojen koirien vuoksi se ei olis paras mahdollinen materiaali mut ei varsinkaan väri. Mut tuollanen kauniin ruskeakin näyttää tosi hyvältä ja raikkaalta.
VastaaPoistaKiitos Ansku :) minäkin olen haaveillut valkoisista tai harmaista lattioista, mutta en usko että alamme maalaamaan tämän ruskean lankkulattian päälle. Kivaa kuulla, että se näyttää kivalta, kyllä se on aika kaunis kuitenkin :)
Poista