Ihana jouluviikko alkoi ja vielä olisi pari päivää töitä ennen lomien alkua. Kerroin aikaisemmin, että meille on hankittu toinen joulukuusi ja että sille on löytynyt uusi paikkakin, nimittäin keittiöstä. Kuusi on paljon pienempi kuin se ensimmäinen olohuoneessamme, mutta onhan tässäkin ihanasti tunnelmaa. Keittiön nurkkaus, vanhan astiakaapin vieressä onkin juuri sopiva paikka suloiselle pienelle kuuselle :)
Mieheni teki joulukuusen tähden vanhasta kattopellistä. Aivan ihana mielestäni ja taas mukavaa kun saa vanhoja juttuja hyötykäyttöön. Tästä tulee varmasti tähti, joka on tästä lähtien jokaisessa joulukuusessamme :)
Vietämme joulun tänä vuonna ihan kotona ja saamme sukulaiset meille vierailulle. Keittiössä on varmasti nyt erityisen tunnelmallista syödä jouluruuat kun saa ihastella joulukuusta samalla.
Tunnelmallista päivää!
Onpa kaunis pieni kuusi ja ihana tuo tähti! <3 Itsekin olen alkanut kaipailemaan joulunviettoa kotosalla, saa nähdä minä vuonna toteutuisi... Ihanaa jouluviikkoa! <3
VastaaPoistaKiitos Jenni <3 Hauskaa viettää joulua välillä kotonakin, mutta on niissä oman lapsuudenkodin jouluissa myös niin tunnelmallista ja mukavaa :)
PoistaVoi miten upea kuusi, tuollaisen minäkin haluaisin <3
VastaaPoistaVoi kiitos Johanna, tämä on kyllä aika suloinen pikku kuusi :) <3
PoistaKuusi näyttää todella kauniilta <3 ja tuo on aivan ihana kun saatte nauttia keittiössä sen tunnelmasta <3 tähti on kyllä ihastus :)
VastaaPoistaTsemppiä töihin! <3
Kiitos Seija <3 Tähdestä tuli kyllä huippu kiva, mukavaa kun se on itse tehtykin :)
PoistaIhana tähti! Kuusi sopii tuohon täydellisesti!
VastaaPoistaIhana tähti! Kuusi sopii tuohon täydellisesti!
VastaaPoistaNiin kaunista!
VastaaPoistaTodella kaunis kuusi ja tunnelma <3
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Saikku, mukavaa joulun odotusta <3
PoistaSöpö :)
VastaaPoistaMeillä ei vielä kuusta ole, kun on vasta aaton aattona ollu tapana tuoda se sisälle, mutta jotenkin tänä vuonna on vähän sellainen olo, että joku pieni pöytäkuusi olisi ihan riittävä. ja toisena vaihtoehtona katselin minäkin pikkukuusta keittiön nurkkaan, jossa se tosin on vähän terassin oven tiellä. Nyt kun terassiakin tulee käytettyä, kun ulkona on liki T-paitakelit :). (Ehkä tää lämpö ja vihreä nurmikko on yksi syy siihen, ettei joulukuusikaan oikein tunnu luontevalta, mutta veikkaan, että kyllä sellainen meillekin lopulta ilmestyy).
Leppoisaa oloa ja iloa <3
On kyllä niin tylsät joulukelit taas pihalla Annukka, vaikeaa tosiaan päästä joulutunnelmaan jos sinne katselee ;) Sisällä täytyy sitten tunnelmoida kuusen valossa ja kuunnella joululauluja, jospa se siitä :) Tykkään kyllä kovasti nyt tästä ideasta, että kuusi on vaihteeksi keittiössä.
PoistaMukavaa joulunaikaa <3
Ihana kuusi tähtineen. Rauhaisaa joulunaikaa ♥
VastaaPoistaKiitos Kaisa, rauhaisaa joulunaikaa myös teille <3
PoistaKaunis ja tuo tähti onkin hyvä idea. Mietin itse kovasti kuinka voisin tehdä tähden itse, ajatuksena oli sellaiset risut (kuulostaa erikoiselle :D) mutta näin vain jäi tekemättä, ostin sellaisen Airamin tähden jossa on valo, saas nähdä miltä näyttää huomenna kuusessa...
VastaaPoistaTästä tähdestä tuli kyllä jotenkin juuri sopiva tänne meille :) Tähti valolla kuulostaa kyllä oikein kauniilta Sanna!
PoistaKaunis kuusi <3
VastaaPoistaKiitos paljon Anne <3
PoistaIhanaa jos kotona on tilaa useammalle kuuselle! Kaunista :)
VastaaPoistaEnsimmäinen kuusi tosiaan jo kuihtui ja hankittiin sitten uusi keittiöön :) Joululuuset on kyllä niin ihania, että näitä voisi hyvinkin pitää vaikka kaksi kerrallaan. Mukavaa Joulua AnniK!
PoistaNiin ihana joulukoti! Ite hain eilen metsästä ja aika isokin vielä, mut kyllä se tunnelman tuo:) Ihanaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi Susanna!
VastaaPoistaNiin ihana joulukoti! Ite hain eilen metsästä ja aika isokin vielä, mut kyllä se tunnelman tuo:) Ihanaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi Susanna!
VastaaPoistaKiitos Marika <3 Joulukuuset tuo kyllä niin joulun tunnelmaa. Hyvää Joulua teidän perheelle <3
Poista