lauantai 2. tammikuuta 2016

DIY kanaverkosta peura

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Tämä vuosi ei osaltani lähtenyt oikein hyvin käyntiin, siitä johtuukin pienoinen blogihiljaisuus. Sain uudenvuodenaattona ensin vatsataudin ja siitä toivuttuani hirvittävän noidannuolen alaselkään. Aika kauhea tunne, kun ei pääse ylös edes sängystä, niin kipeää otti selkään. Siinä sitten ambulanssimiehet joutuivat hakemaan minut sairaalaan ja nyt onneksi jo alkaa helpottamaan. Tänään olen jo päässyt kävelemään ja itse ylös sängystä ja sohvalta. Pidetään peukkuja, että säryt lakkaavat kohta ja pääsen taas kiinni tähän normaali arkeen.

Mutta pidemmittä puheitta pari kuvaa olohuoneen takan reunustalta. Sain mieheltäni joululahjaksi tämän ihanan peuran, jonka hän on tehnyt kanaverkosta. Se on sopii kyllä hienosti tuohon olohuoneen takkaan ja on niin ilmava, että ei pomppaa silmään heti huoneeseen astuttaessa vaan sointuu hyvin kaikkeen ympärillä olevaan.  Pari kesää sitten meidän häitä varten hän teki kanaverkosta ihanan morsiammen, pääsette kurkkaamaan sen tästä aikaisemmasta postauksestani.

Iittalan kauniit Kastehelmi tuikut koristavat myös takaa. Näissä on ehdottomasti meidän seuraavan joulun lempivärit ja toimivathan toki hyvin luomaan ihan talven tunnelmaa nytkin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!


21 kommenttia:

  1. Oi vautsi, onpa ihana peura! Taitavasti tehty! Toivottavasti särky lähtee pian pois <3

    VastaaPoista
  2. Kovasti parantumista ja lämpöisiä ajatuksia sinulle <3 <3 noidan nuoli on ihan tosi ilkeä! Toivottavasti pian helpottaa!!

    Tuo on kyllä niin symppis lahja <3 ihastelin instassa jo sitä kovasti :) aivan mahti idea ja kuinka hienosti toteutettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija, kyllä voikin selkä olla uskomattoman kipeä, huh huh! Peura on niin ihana <3

      Poista
  3. Pikaisia paranemisia! Tosi kiva on tuo peura! <3

    VastaaPoista
  4. Hieno peura! Pikaista paranemista <3

    VastaaPoista
  5. Voi ei..onpas kurjaa tuo sairastelusi.Onneksi nyt paranemaan päin.Miehesi on taitava ja viitseliäs..hieno peura ja varmasti mieluinen lahja.Kastehelmi-tuikkuja saimme jouluna ja saman sarjan laseja.Kauniita ovat.Mukavaa illan jatkoa ♥

    VastaaPoista
  6. Alkoipa uusi vuosi ikävästi, toivottavasti voit pian paremmin! <3 <3

    Aivan ihana peura ja todella taitavasti toteutettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni, kyllä olikin hurja alku tälle vuodelle <3

      Poista
  7. Voi ei! Toivottavasti selkä tulee pian kuntoon! Ja aivan upea peura muuten! :)

    VastaaPoista
  8. Voi ei! Toivottavasti selkä tulee pian kuntoon! Ja aivan upea peura muuten! :)

    VastaaPoista
  9. Pikaista paranemista <3 Onpas miehesi loihtunut upean lahjan.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti olosi on pian parempi, tuollaista kovaa vatsatautiakin on ilmeisesti ollut joulun aikaan liikkeella paljon... Niin ihana tuo verkosta tehty peura, todella hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjorie, kurjaa nämä sairastelut varsinkin tällaisten juhlapyhien aikana <3

      Poista