Tammikuussa ihasteltiin tulppaaneja ja näytettiin miten keittiön vanha amerikan arkku toimii hyvin säilytyspaikkana polttopuille. Helmikuussa lasten leikkihuone sai lisää säilytyslaatikoita ja leivottiin brownieseja.
Maaliskuussa kevätaurinko paistoi jo ihanasti sisälle ja helmililjat kuuluivat pääsiäiseen. Huhtikuussa hypittiin vesilätäköissä ja lasten makuuhuone sai uudet verhot.
Toukokuussa nautittiin helteistä, ja kirsikkapuu kukki pihalla. Kesäkuussa vietimme aikaa paljon mökillä ja kuisti sai uudet verhot ( lakanakangasta ja pyykkipinnoja ).
Heinäkuussa Maija siirtyi nukkumaan isompaan sänkyyn ja pinnasänky sai jäädä. Leikkimökistä oli tullut lasten suosikkipaikka :) Elokuussa vietimme siskoni häitä ja meidän lapset olivat pieniä morsiusneitoja ♡
Syyskussa nautimme ihanista ilmoista ja auringosta. Lokakussa taas nautittiin lämpimiä juomia ja lasten leikkihuone sai uuden ilmeen liitutauluseinästä.
Marraskuussa satoi ensilumi ja aloimme virittää kotiamme joulukuntoon. Joulukuussa askarreltiin paljon omista joulukorteista lampaisiin asti!
Onnellista Uutta Vuotta 2014!
Ihana vuosi katsaus ♡ oli ilo katsoa ja lukea ihan alkuvuodenkin kuulumisia kun keväästä olen blogisi matkaan hypännyt :-)♡
VastaaPoistaNyt kohti uutta vuotta :-)
Mukavaa aattoa teille ♡
Ihana vuosi postaus.Kiitos samoin Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi.♥
VastaaPoistaAivan ihania kuvia!
VastaaPoistaVuosikatsaus oli kyllä kivaa tehdä, pitäisi ehkä tehdä useamminkin vaikka ainakin pari kertaa vuodessa niin muistuu itsellekin mieleen mitä kaikkea on tapahtunut. Hyvää Uutta Vutta Seija ♥
VastaaPoistaKiitos Ritva,oikein Hyvää Uutta Vuotta sinne teillekin!
VastaaPoistaKiitos Micu, ihanaa Uutta Vuotta!
VastaaPoistaSun ihanassa blogissa on tunnelma aina niin valloittavan kotoisa! Innolla odotan jo tuleviakin postauksia ja inspiraatioita. Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaIhana katsaus!
VastaaPoistaSaija
Tack för att vi fått följa din fina blogg under detta år! Ser fram emot massor av nya inlägg under det kommande året! Ett riktigt gott nytt år önskar jag er!
VastaaPoistaVoi kiitos Melina, olipa tosi kivasti sanottu :) Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta sinne teille!
VastaaPoistaTätä oli kiva tehdä Saija, muistui monta tapahtumaa mieleen :) Kivaa Uutta Vuotta!
VastaaPoistaTack det samma Anna-Lena, önskar er också ett gått nytt år <3
VastaaPoistaOikein hyvää uutta vuotta sinullekin! Vilken fin tillbakablick du pysslat ihop. Det är jätteroligt att följa med din blogg och jag ser fram emot nästa år!
VastaaPoistaHa det gott.
Kiva katsaus ja kauniita kuvia.Onnellista vuotta 2014!
VastaaPoistaTeillä on kyllä niin valloittava Huvikumpu kuin olla vaan voi :) Mahtavaa uutta vuotta 2014!!
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta!!
VastaaPoistaIhastuttava katsaus!
VastaaPoistaIhanaa Uutta Vuotta sinne teille:)
Tack Nina :) Önskar dig riktigt gått nytt år <3
VastaaPoistaKiitos Anne, oikein onnellista uutta vuotta myös teille <3
VastaaPoistaOi Lotta kiitoksia kovasti, mukavaa että viihdyt täällä lukemassa juttujani :) Ihanaa ja onnellista uutta vuotta <3
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta Irmastiina <3
VastaaPoistaAivan ihania kuvia kaikki!
VastaaPoista♥Valtavasti onnea, iloa ja rakkautta tulevaan vuoteen ♥
Upeat kollaasit! Onnellista Uutta Vuotta 2014, Susanna!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! <3 toivottelen oikein hyvää Uutta Vuotta myös sinne! :) P.S ihana blogi sinulla <3
VastaaPoistaIloista Uutta Vuotta Ellen :)
VastaaPoistaKiitos paljon Micu, ihanaa ja iloista Uutta Vuotta sinne teille myös <3
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta Johanna!
VastaaPoistaKiitos kukkaiselämää, Hyvää Uutta Vuotta sinne teille myös <3
VastaaPoistaKiitos Tiina Eliisa :) Kivaa kun piiphadit täälläkin, oikein ihanaa uutta vuotta!
VastaaPoistaHyvöö uutta vuotta koko perheelle!
VastaaPoistaSitä samaa teille Camilla <3
VastaaPoistaIhan loistavaa vuotta 2014!
VastaaPoistaKiitos Johanna, upeaa uutta vuotta myös sinulle!
VastaaPoistaToivotaan teille ihanaa ja hyvää vuotta 2014! <3
VastaaPoistaIhania kuvia menneeltä vuodelta! Hyvää uutta vuotta! <3
VastaaPoista