sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Paras omenapiirakka resepti?

Meillä on tehty jo ensimmäinen omenapiirakka ihan omista omenoista. Nämä omput ovat puusta, jonka istutimme nuorimmaiselle tytölle hänen syntyessään. Meillä taitaa olla neljä omenapuuta pihalla, mutta ovat vielä sen verran pieniä, että niistä tulee omenoita muutamaan piirakkaan ja ehkä vähän pakasteeseenkin! Mutta, pidemmittä puheitta tähän aivan ihanaan reseptiin johon törmäsin netissä, suosittelen testaamaan!
Omenapiirakka

200g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-10 omenaa ( riippuu kuinka pieniä omenoita käyttää )

Sulata voi tai margariini ja sekoita kulhossa sokerin kanssa.
Lisää jauhot hiljalleen (ei vielä leivinjauhetta) ja ota sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.

Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi. Taikina on aika valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, mutta niin sen kuuluu ollakin.
Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina. Paista 200 asteessa n. 30 min.
Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
( alkuperäinen resepti täältä )

Onko teillä muuten jokin lempi resepti omenapiirakasta? Kertokaa tai linkittäkää kommentteihin, ne olisi kivaa käydä katsomassa!

20 kommenttia:

  1. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla, kiitos ohjeesta <3

    VastaaPoista
  2. Namm :) omppupiirakka on loistava :) odotan että itsekin pääsee tekemään syksyn ensimmäisen :)

    Aivan viehättävä tuo piirakkavuoka <3 <3

    Itse teen piirakan kun piirakan luotto kananmunattomalla reseptillä joka toimii loistavasti :)
    1 lasi sokeria
    1 lasi juoksevaa rasvaa
    1lasi piimää
    3 lasia jauhoja
    1tl soodaa
    Paisto 225 n. 25min.

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  3. Nam, tykkään näistä nopeista ja helpoista ohjeista, kiitos kun jaoit! Tämä menee testiin pian! :)
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  4. Oi, kuvat on ainakin ihan suussasulavan herkullisia. :) Ja ihanaa päästä tekemään piirakkaa omista omenoista. <3

    VastaaPoista
  5. Nam! Rakastan syksyä myöskin omenapiirakoiden takia ja paljon on tullut erilaisia ohjeita kokeiltua, otanpas tämänkin talteen jos vaikka nyt sunnuntain kunniaksi saisi aikaiseksi leipoa. :) Kiitokset reseptistä!

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Täytyy kokeilla! Näyttää herkulliselta. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä, huomasin reseptin kun laitoin kalaa uuniin, joten saimme jälkkäriksi omppupiirakkaa!

    VastaaPoista
  8. Namii! Kylläpäs näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  9. Ihan herhati vesi kielelle, pitääkin kokeilla!

    VastaaPoista
  10. Eipä kestä Johanna :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Omenapiirakka on kyllä niin hyvää Seija :) Ja suuret kiitokset tuosta sinun ohjeestasi <3 Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla Jenni, munkin mieleen on nämä nopeat ja yksinkertaiset ohjeet :) Hauskaa iltaa <3

    VastaaPoista
  13. Ihan totta HuopaPalloMatto ja ihanaa kun saa edes muutaman omenan omastakin puusta :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kovasti Anne H :) tämä oli tosi hyvä resepti mielestäni ja vaniljakastike sitten kruunasi sen :)

    VastaaPoista
  15. Oi kuulostaa mahtavalta Anu :) Varmasti hyvä jälkkäri ja hauskaa kuulla, että kokeilit reseptiä <3

    VastaaPoista
  16. Kiitos Nora, ihana resepti mielestäni kyllä :) mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  17. Tämä on tosiaan erinomainen resepti. Varmaan tulee leivottua muutama nyt, kun syksyn viimeiset omenat pitäisi käyttää pois.
    Tekisi mieli kokeilla tätä puolikkaalla tai karpaloillelin, kuin vain joku viitsisi poimia niitä.
    Tästä voi tulla kilpailija toiselle yksinkertaiselle suosikkilleni piimäpiirakalle.

    VastaaPoista
  18. Tämä on kyllä ihan loistava resepti ja paljon olen sitä nyt käyttänyt Serentis :) Toimii varmasti muidenkin hedelmien tai marjojen kanssa yhtä hyvin. Hauskaa viikkoa <3

    VastaaPoista