keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Melissan haaste

Olen saanut Melissa´s take on life blogista haasteen ja 11 kysymystä joihin vastata :) Kiitos ihana Melissa!


Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisinhaastamista.


Tässä Melissan esittämät kysymykset minulle ja vastaukseni ;)

1. Suklaa vai jäätelö?
Suklaa ehdottomasti!

2. Mistä nautin eniten kesässä?
Siitä, että voimme koko perhe viettää aikaa yhdessä. Ulkona tulee oltua melkeinpä aamusta iltaan ja saadaan syödäkin ulkona ;) Plussaa myös, ettei lapsille tarvitse pukea tuhatta kerrosta vaatetta päälle!

3. Miksi päädyit bloggaamaan?
Ehkäpä tuo meidän kodista tehty lehtijuttu antoi sen viimeisen potkun jota tarvitsin bloggailun aloittamiseen. Tykkään lukea blogeja valtavasti, niistä saa niin ihania ideoita ja näkee upeita kuvia. Ajattelin, että ehkä mullakin olisi jotain annettavaa tälle blogimaailmalle koska tykkään fixailla ja sisustaa täällä kotona niin paljon. Lisäksi on ihanaa saada kommentteja ja keskustelua ihmisten kanssa joilla on suunnilleen samat kiinnostuksen kohteet kuin minulla :)

4. Uskotko avaruusolentoihin?
Hmm... no sanotaan että en...

5. Suosikkivuodenaikasi?
Se aika vuodesta kun joulu lähenee ja ensimmäiset lumet ovat sataneet maahan, kyllä on kaunista!

6. Suosikkikukkasi?
Oi, näitä on niin monia.. tulppaanit ovat niin ihania, samoin pionit kesällä ja hortensiat. Pidän myös ihan yksinkertaisista viherkasveista!

7. Ihanin sisustuskauppa netissä?
Nyt pitää ehkä olla vähän puolueellinen ja sanoa uuden työpaikkani, Aveon verkkokauppa ;) Lisäksi Quriosa Interiorin verkkokauppa on tosi ihana!

8. Mitä katsot televisiosta?
Nykyään tuntuu että en katso televisiosta muuta kuin Pikku kakkosta ja Kaapoa, mutta jos saan itse valita ja jotenkin vain kerkeän katson mielelläni kaikenlaisia dekkareita, varsinkin englantilaisia sarjoja. Tykkäsin myös kovasti siitä Lost sarjasta joku tuli kauan sitten.

9. Ammattisi?
Parin viikon päästä aloitan työt sisustus ja rakennus assistenttina. Sitä ennen työskentelin kauan vakuutusyhtiössä.

10. Millaisia blogeja luet?
Luen blogeja aika laidasta laitaan. Sisustus blogeista pidän erityisen paljon, mutta tykkään myös blogeista joissa kerrotaan ihan vain jokapäiväisistä puuhailuista kivojen kuvien kera. Myös blogit joissa on kivoja DIY ideoita ovat ihania!

11. Parasta elämässä?
Parasta elämässäni ovat terveet lapset ja ihana avopuoliso!




Laittelen tähän väliin muutaman kuvan keittiömme yksityiskohdista. Tuo vanhan kaakaopurkki on muuten tämän kesän kirppislöytö, ihana!

Yksitoista asiaa vielä minusta... hmm.. mitähän ne olisivat?
Olen huumorintajuinen, iloinen, pelkään huvipuistolaitteita ja inhoan hämähäkkejä. Rakastan sisustamista ja nettishoppailua. Olen vilukissa talvisin ja kuljenkin usein kotona villasukat jalassa ja nukun kesät / talvet untuvatäkin alla! Tykkään siivoamisesta ja järjestyksestä, mutta se on kyllä tässä lapsiperheessä välillä hankalaa ;)

Nyt tulikin niin pitkä postaus, että toivottavasti jaksoitte tänne asti ;) Lähetän nämä Melissan kysymykset eteenpäin seuraaville blogeille:

Östermyran aurinko
House&Koti
Kaaoksen kesyttäjä
Kodin kulmia
Littlebigthings
Rouva Kivitikka
Sonnihaan keltainen tupa
Susannes white dreams
Ellun kotkotukset
Kolmen koti rannikolla
Uutta vanhaa lainattua

Kivaa keskiviikkoa!



22 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Kiitos haasteesta :)

Joudun sitä varmaan vähän soveltamaan ja linkittämään vanhoihin vastauksiin, mutta ei se varmaan haittaa?
Jokatapauksessa haaste on vastaanotettu ja pistetään mietintämyssyyn.

Ja oli kiva lukea sun vastauksia. Niistä saa heti paljon paremman kuvan ihmisestä tekstien takana. Ja voin sanoa, että olen ihan vilpittömästi kateellinen sun tulevasta sisustus- ja rakennusassarin työstä :).

Unknown kirjoitti...

Kiitos haasteesta, yritän vastailla :)
Näitä vastauksia on niin kiva lukea kun saa vähän enemmän irti ihmisestä.

Niin ja onnittelut uudesta työstä, mahtava juttu, varmasti mielenkiintoista ja haasteellistakin!

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Kiitos Suski haasteesta, yritän, oon vaan niin huono ja laiska näiden haasteiden kanssa, mutta lupaan yritää....

Syysterkkuja!

Stella Vanilja kirjoitti...

Näitä on aina niin mukava lukea :-)

Työ kuulostaa mielenkiintoiselta , tsemppiä kovasti ♡

Teea - Meiän Kaksfooninkinen kirjoitti...

Löysinpäs uusia blogeja etsiskellessäni tänne, mukavalta näyttää joten mukaan jääty. :)

KOTIA. kirjoitti...

Kiitos kivasta haasteesta Susanna. Ja oli mukava lukea sinun vastauksiasi. Onnea uuteen työhön :). Uudet kuviot ja haasteet ovat elämänsuola...
Edelleen pähkäilen sitä oman blogin lukijalistan päivittämättömyyttä, l. vaikka listallasi minun blogini ei nousekaan, niin kyllä sinne pari kertaa viikossa jotain laittelen :D

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Olipa kiva lukea vastauksiasi, aina tulee jotain uutta esiin. :) Onnea uuden työn aloitukseen! <3

Elina kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Mukava oli lukea vastauksiasi ja nyt sitten pohtimaan omia... :)
Loistavaa loppuviikkoa. :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Eipä kestä Annukka! Ei haittaa yhtään, kivaa jos otit sen mietintämyssyn alle :) Kiitos kovasti!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Susanne, varmasti on uutta ja haasteellista ja samalla ihanaa ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oleppa hyvä Pia! Joo älä ota stressiä, jos tuntuu että joskus on aikaa niin sitten... ;) Terkkuja!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Seija!!!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kun löysit tänne Teea ja tulit kommentoimaankin! Ihanaa loppuviikkoa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos SH, toivottavasti tuo päivittämis ongelma ratkeaa kohta! Sulla on niin kiva blogi että varmasti tulen piipahtamaan siellä usein :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Jenni! Tulipa taas kerrottu itsestä yhtä sun toista, mutta kivaa kuulla että niitä on hauska lukea :) Kivaa iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Eipä kestä Elina, kivaa sitten lukea sunkin vastauksia :)

Melissa/ Melissas Take on Life kirjoitti...

Ole hyvä ihana Suski! :) Oli mukava lukea vastauksesi kysymyksiini. :)

Ja tervetuloa kaikki Suskin blogin lukijat kurkkimaan minun blogiani myös! :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos vain Melissa ;)

Melina / Minishow kirjoitti...

Hih, munkin "seuraamat sarjat" on nykyään supistunu pelkkään Pikku kakkoseen ja Solsidaniin :). Ihanat noi punnukset!!

Ani/Uutta Vanhaa Lainattua kirjoitti...

Aika oikeaan on mulla kehittynyt mielikuva "tyttösestä" siellä ruudun toisella puolella :)

Kiitos haasteesta! Mulla on pikkusen semmonen kutina että olen tähän jo joskus vastannut.Olen vähän laiska näihin haasteisiin vastaamisen kanssa vaikka aina niitä saadessa tulee hyvä mieli :) Niinkuin nytkin!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Pitäisiköhän meidän Melina yrittää laajentaa tuota tv:n katselu ohjelmistoa ;) Kiitos!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hih, kivaa jos vastasi sun "kuvaa" musta :) Jännää miten sitä mielessään kuvittelee henkilön jonkunlaiseksi blogin prusteella, joskus se mielikuva pitää tosi hyvin paikkansa ja sitten välillä yllättyy kovasti ;)

Ei hätää jos et kerkeä vastaamaan, olihan tossa aikamoinen määrä kysymyksiä, kivaa jos tuli hyvä mieli sehän tässä oikeastaan oli se tarkoitus!