keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Jäähyväiset blogille

Tätä viimeistä postausta on yllättävän vaikea kirjoittaa, mutta nyt 916 postausta myöhemmin on aika lopettaa Huvikumpu Living -blogi ja kiittää teitä ihania lukijoita kaikista näistä vuosista <3 Tämä on ollut erittäin rakas harrastus jo melkein neljä vuotta ja olen tutustunut mitä ihanimpiin ihmisiin tämä blogin kautta. Innolla olen odottanut teidän mukavia kommentteja aina postauksiini, kiitos teille lukijat siitä! Niin hauskaa kuin tämä bloggaaminen onkin, tosiasia on, että se on aika aikaavievää. Satsaan aina täysillä siihen mitä teen ja olenkin huomannut, että blogiasioiden pyöriessä mielessä, en ole pystynyt elämään tätä perhe-elämää ihan niin täysillä kuin kuuluisi. Teinkin uudenvuoden lupauksen ja päätin nyt rauhoittaa tätä elämistä täällä Huvikummussa, stressaamalla vähemmän ja olemalla enemmän vain läsnä ihan arkipäiväisissä asioissa.

Hieman haikein mielin sanon teille nyt " heippa " ja varmasti tämä oman blogin puuttuminen vaatii totuttelemista jonkun aikaa. Tulen kyllä piipahtamaan kaikissa teidän ihanissa blogeissa jatkossakin, joten toivottavasti yhteys säilyy vielä kauan. Olette myös sydämellisesti tervetulleita seuraamaan minua tuolla instan puolella, siellä varmasti päivitykset jatkuvat :) Löydätte minut nimellä t.susanna sieltä.

Suuret kiitokset vielä kaikille, jotka olette blogini matkassa viihtyneet ja toivon oikein ihanaa vuoden jatkoa kaikille <3 



sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uudet sisustustaulut olohuoneeseen

Enimmät joulukoristeet on nyt otettu pois ja heti tulikin sellainen tunne, että olisi ihanaa saada jotain uutta ja piristävää meille. Olohuoneen pintaremontin myötä nämä kauniista vanhoista laudoista tehdyt hyllyt pääsivät seinälle ja ne ovatkin vielä kaivanneet sitä jotain.... Deseniolta löysin upeita vaihtoehtoja julisteille ja niistä tulikin kauniit sisustustaulut olohuoneen hyllyille.
Kun mietin minkälaiset taulut tänne meille sopisivat nämä vanhat kirjat ja matkalaukut ihastuttivat heti. Nyt meidän vanhat isovanhemmiltani perityt kirjatkin pääsevät oikeuksiinsa tämän taulun vieressä. Kaikki kauniit vintage aiheiset julisteet löydätte täältä.
Tämä kaunis peura juliste on myös yksi suosikeistani, piristävän erilainen mielestäni verrattuna moniin muihin peura aiheisiin printteihin!
Jos kaipaatte muuten vinkkejä ja ideoita erilaisiin tauluseiniin ja kollaaseihin niihin saa loistavaa apua täältä Desenion sivulta.

Minkälainen tyyli tällaisissa sisustustauluissa teitä miellyttää?


*tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan

perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkaspäivänä leivotaan


Pakkasten paukkuessa on ihanaa leipoa jotain ja loppiaisena käärittiinkin lasten kanssa hihat ylös ja leivottiin sämpylöitä. Aivan liian harvoin tulee itse leivottua leipää tai sämpylöitä, nämä ovat kyllä suurta herkkua varsinkin juuri uunista tulleena!

Helpot sämpylät

3 dl maitoa tai vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
7 dl vehnäjauhoja ( itse sekoitin mukaan puolet sämpyläjauhoja )
60 g pehmennyttä voita

Lämmitä maito tai vesi haaleaksi ja liuota siihen hiiva. Lisää vielä suola ja siirappi.
Lisää vehnäjauhot vähitellen ja lopuksi pehmennyt voi. Vaivaa taikinaa, kunnes irtoaa astian reunoista. Peitä taikina keittiöpyyhkeellä ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Pyöritä taikinasta sämpylöitä ja paista uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kevättä kohti...

Tänään vietetään ihanaa vapaapäivää yhdessä perheen kanssa. Luvassa olisi ainakin joulukoristeiden kantoa vintille säilytykseen... aika haikeaa tavallaan, jään aina kaipaamaan niiden tuomaan ihanaa valoa, mutta eiköhän tässä keksitä jotain niiden tilalle. Nyt on onneksi aurinkokin näyttäytynyt aika useasti, joten selvästi kevättä kohti ollaan menossa, pakkasista huolimatta!
Mitä teidän loppiaiseen kuuluu?

maanantai 4. tammikuuta 2016

Instan kahvikupit

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Itse poden vielä sen verran kovaa selkäkipua, että kaikenlainen sisustaminen, järjesteleminen ja touhuaminen ylipäätänsä ottaa sen verran koville, että tällä kertaa kuvia instan maailmasta. Kuten jo varmaan olette huomanneet, aamukahvikuvat jatkuvat siellä puolella ja tässä muutamia makupaloja :) Jos haluatte tulla seuraamaan minua sinne löydyn nimellä t.susanna.



Ihanaa päivää kaikille, toivottavasti teidän vuosi on startannut hyvissä merkeissä!

lauantai 2. tammikuuta 2016

DIY kanaverkosta peura

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Tämä vuosi ei osaltani lähtenyt oikein hyvin käyntiin, siitä johtuukin pienoinen blogihiljaisuus. Sain uudenvuodenaattona ensin vatsataudin ja siitä toivuttuani hirvittävän noidannuolen alaselkään. Aika kauhea tunne, kun ei pääse ylös edes sängystä, niin kipeää otti selkään. Siinä sitten ambulanssimiehet joutuivat hakemaan minut sairaalaan ja nyt onneksi jo alkaa helpottamaan. Tänään olen jo päässyt kävelemään ja itse ylös sängystä ja sohvalta. Pidetään peukkuja, että säryt lakkaavat kohta ja pääsen taas kiinni tähän normaali arkeen.

Mutta pidemmittä puheitta pari kuvaa olohuoneen takan reunustalta. Sain mieheltäni joululahjaksi tämän ihanan peuran, jonka hän on tehnyt kanaverkosta. Se on sopii kyllä hienosti tuohon olohuoneen takkaan ja on niin ilmava, että ei pomppaa silmään heti huoneeseen astuttaessa vaan sointuu hyvin kaikkeen ympärillä olevaan.  Pari kesää sitten meidän häitä varten hän teki kanaverkosta ihanan morsiammen, pääsette kurkkaamaan sen tästä aikaisemmasta postauksestani.

Iittalan kauniit Kastehelmi tuikut koristavat myös takaa. Näissä on ehdottomasti meidän seuraavan joulun lempivärit ja toimivathan toki hyvin luomaan ihan talven tunnelmaa nytkin.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Muistellaan kulunutta vuotta

Näin uuden vuoden kunniaksi ajattelin jo tuttuun tapaan käydä hieman blogivuotta läpi. Alla muutamia suosikkejani vanhoista postauksistani :)
Alkuvuonna tulppaanit vilahtivat blogissa useampaankin otteeseen, voi että ne ovatkin kauniita! Sen lisäksi hauskimmista tee-se-itse jutuista nousi mieleeni tuo mustavalkoinen " vappuviuhka " koriste sekä tuikuista ja paperikennopalloista tehdyt kuumailmapallot lastenhuoneeseen.
Loppukeväästä remontoimme lasten leikkihuoneen ja huone muuttuikin valoisammaksi ja pirteämmäksi uudella Miss Printin Little Trees tapetilla.
Kesä kuluikin sitten suurimmaksi osaksi pihalla touhutessa ja mökkeillessä. Suurimman huomion saivat tottakai meidän uudet lemmikit, Nöpö ja Töpö :)
Syksyllä pääsimme taas remonttipuuhiin kun niin keittiön seinät kuin olohuoneenkin seinät maalattiin Kalklitirillä. Keittiössä käytimme Palladio nimistä sävyä ja olohuoneessa San Saccariaa. Niin tyytyväinen näihin muutoksiin, miten paljon muutosta voikaan maalilla saada aikaan! Piipahdimme myös Tukholmassa katsomassa U2 upean show ja samalla pääsin shoppailemaan mm. ihanassa Leila´s General Storessa.
Joulukuu on ollut varmasti yksi vuoden lempikuukausista taas kerran. Ihanaa tunnelmaa, jouluista sisustamista, leipomista ja yhdessäoloa. 

Onnellista Uutta Vuotta 2016 <3


maanantai 28. joulukuuta 2015

Polka juustokakku

Onko uudenvuoden menu jo selvillä? Jos kaipaatte vielä jotain herkkua jälkuruokapöytään ajattelin vinkata tästä ihanasta juustokakusta. Jouluna pääsin taas testailemaan erästä hyväksi koettua ohjetta ja tällä kertaa koristelin sen kauniilla polka karkeilla.

Polka juustokakku
Pohja: 
200g keksejä ( itse käytin 2/3 osaa piparkakkuja ja loput digestive keksejä)
1/2 dl sokeria
1 1/2 til kanelia
70g voita tai margariinia

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehteä
1 dl omena tuoremehua
1-2 tl sitruunamehua
2 dl kermaa

Murenna keksit ja lisää joukkoon sokeri, kaneli ja sulatettu voi. Painele keksiseos voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna omenamehu ja sitruunamehu oikein kuumaksi ja lisää siihen valutetut liivatelehdet. Sekoita yhteen kermavaahto-juustoseoksen kanssa.
Kaada täyte keksimurupohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään. Irrota vuoan reunat ja nosta kakku tarjolle, koristele vielä haluamasi tavalla esim kanelilla tai kaakaojauheella. Itselläni oli nyt kauniita polka karkkeja ja ne kyllä sopivat tähän ihanasti ja toivat raikkautta kakkuun.



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia ja tapahtumia

Joulun pyhät alkavat jo olla ohi ja voitaisiinkin kurkata pikkuisen siihen, miltä meidän joulu on tänä vuonna näyttänyt. Joulu on sujunut erittäin leppoisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Olemme olleet suurimman osan ajasta meillä kotona ja siinä välillä piipahtaneet sukulaisten luona. Ulkona on suorastaan myrskynnyt, joten kovin hyvät ulkoiluilmat eivät ole olleet, mutta sitäkin lämpimämpää ja tunnelmallisempaa on ollut sisällä. 
Aattoillan kattaus takkatulen lämmössä. Löysin muuten aivan ihanan kynttelikön suloisesta Kaunis Coto liikkeestä aivan tässä joulun alla ja se sopikin ihanasti juuri tähän pöydän keskelle. Sopivan matala ja pitkänmallinen, ettei haitannut ruokailua ja seurustelua ja toi loistavasti valoa kattaukseen.

Makeaa on syöty todellakin mahan täydeltä, nyt täytyisi kyllä jo hieman ryhdistäytyä. Taisin luvata tänään hypätä tuo kuntopyörän päälle ja polkaista muutaman kilometrin.... ;)
Joulupäivä oli ehkä juuri sellainen kuin joulupäivän kuuluukin olla. Olimme koko perhe pyjamat päällä koko päivän ja pelasimme lasten joululahja pelejä sekä katsoimme elokuvia yhdessä.

Leppoisaa sunnuntai päivää!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

maanantai 21. joulukuuta 2015

Maalaiskeittiön joulukuusi

Ihana jouluviikko alkoi ja vielä olisi pari päivää töitä ennen lomien alkua. Kerroin aikaisemmin, että meille on hankittu toinen joulukuusi ja että sille on löytynyt uusi paikkakin, nimittäin keittiöstä. Kuusi on paljon pienempi kuin se ensimmäinen olohuoneessamme, mutta onhan tässäkin ihanasti tunnelmaa. Keittiön nurkkaus, vanhan astiakaapin vieressä onkin juuri sopiva paikka suloiselle pienelle kuuselle :) 
Mieheni teki joulukuusen tähden vanhasta kattopellistä. Aivan ihana mielestäni ja taas mukavaa kun saa vanhoja juttuja hyötykäyttöön. Tästä tulee varmasti tähti, joka on tästä lähtien jokaisessa joulukuusessamme :)
Vietämme joulun tänä vuonna ihan kotona ja saamme sukulaiset meille vierailulle. Keittiössä on varmasti nyt erityisen tunnelmallista syödä jouluruuat kun saa ihastella joulukuusta samalla. 

Tunnelmallista päivää!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Viimeaikojen insta kuvia

Mukavaa viikonloppua kaikille! Alla muutamia aika sekalaisia kuvia instan ( t.susanna nimellä löydyn sieltä ) kautta, mutta joskus näitäkin on hauskaa näyttää. Ilma on ollut erittäin vaihteleva viime päivinä, ollaan nautittu ihanasta lumisesta maisemasta ja sitten päivän parin päästä on kaikki taas sulanut. Vielä elää pieni toivo, että jouluaatoksi olisi lunta taas.....


Hauskaa päivää kaikille!