Sunnuntai vietettiin meillä pitkälti leipoen ja tulevan viikon ruokia laitellen. Onneksi oli apureitakin lähellä :) Nyt kun olemme molemmat töissä, huomaa kuinka hyvä on olla ruokia valmiina pakasteessa viikkoa varten. Kun me tulemme töistä kotiin ja lapset on haettu hoidosta ei kukaan kerkeä valmistaa ruokaa alusta asti ja onkin ihanaa jos pakastimesta on muistanut aamulla ottaa ruokaa sulamaan!
Leivoimme pitkästä aikaa perinteisiä mokkaruutuja.
( jättäkää vain huomioimatta leipurin pyjamahousut... sunnuntain iloja ) ;)
Parasta leipomisessa taisi kuitenkin olla taikinan syöminen!
Mokkaruudut ( iso pellillinen )
4 munaa
6 dl sokeria
3 dl maitoa
7 dl jauhoja
2 dl perunajauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kaakaota
250g voita sulatettuna
Kuorrutus
1 pkt tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
7 rkl kahvia
7 rkl sulatettua voita
3 rkl kaakaota
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää haalea maito ja sulatettu voi taikinan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi taikinaan. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.
Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä hieman jäähtyneelle pohjalevylle. Perinteisesti olisin vielä ripotellut pinnalle kookoshiutaleita, mutta niitä meiltä ei yllättäen löytynytkään joten mentiin valkosuklaa lastuilla.
14 kommenttia:
Nam :-) meilläkin sunnuntai iltana tehtiin tätä herkkua pitkästä aikaa :-)
Mukavaa päivää ♡
Suloiset apulaiset♥
Oijoi, hyvä idea nuo suklaalastut!
Vitsi miten herkullisen näköistä! Mä en jaksa odottaa, että meidän JoJosta tulee keittiöön mulle apuri :)
Herkullisen näköistä! Nam! :)
Mokkikset on ihan parhaita! Näitä mäkin leivoin sunnuntaina ja silti katon vesi kielellä sun kuvaa ;).
Voi nam, näyttää ihanalta! :))
Oi meillä oli siis samat ajatukset Seija, kivaa :) Toivottavasti on ollut hauska maanantai!
Kiitos Irmastiina, ja aika sotkuisia taikinan syönnin jälkeen :)
Ne toimi kyllä yllättävän hyvin Jonna, taidan käyttää noita jatkossa ;) Iloista viikkoa!
Pikku apurit ovat kyllä aika hauskoja Micu! Kivaa nähdä kuinka heistäkin on mukavaa olla mukana leipomassa ja ennenkaikkea maistelemassa taikinaa ;)
Kiitos Melissa, enää pari palaa jäljellä HUI ;)
Voi teilläkin on leivottu näitä sunnuntaina Melina! Sunnuntait on kyllä tosi hyviä leipomispäiviä :) Hauskaa viikkoa sinne teille!
Kiitos Annika :)
Lähetä kommentti