torstai 30. tammikuuta 2014

Kokeilemisen arvoinen kanapiirakka

Yksi parhaimmista kanapiirakka resepteistä mitä minulla on, on tämä seuraava siskoltani saatu resepti. Tein sitä viime viikonloppuna kun he olivat käymässä, ja onneksi reseptin keksijäkin oli tyytyväinen lopputulokseen ;)


Minulla ei ole tähän mitään tarkkaa ohjetta, mutta näin se onnistuu...

Paras kanapiirakka

Pohjana käytin ihan tavallista kaupan pakastealtaan valmista piirakkataikinaa suolaiselle piirakalle. Ruskistin paistinpannulla 400g hunajamarinoituja kanansuikaleita, sen joukkoon pieni purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja viipaloituna, 2,5 dl kermaa sekä 1 kanaliemikuutio. 
( Tähän voisi lisätä vielä paloiteltua paprikaa jos haluaa ). 
 Seos kaadetaan piirakkapohjan päälle ja sen päälle vielä viipaloidaan voimakasta Koskenlaskija juustoa. Yhteen piirakkaan menee n. 2/3 paketista. 
( Kuulin, että koskenlaskijaa saa nyt myös valmiina muruina ostettua joten jos löydätte niitä sehän vain nopeuttaa piirakan tekemistä )! Lopuksi vielä haluamaasi juustoraastetta pinnalle. Paistetaan uunissa n. 200 asteessa n. 30min. Sopii ihanasti tarjottavaksi raikkaan salaatin kanssa!


28 kommenttia:

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Nam, tätä pitää testata viikonloppuna! Kiitos ohjeesta Susanna ja mukavaa torstaita! :)

Unknown kirjoitti...

Kiitti ohjeesta, kuulostaa tosi namilta!! Menee testaukseen :) Ihanaa torstaipäivää!

Stella Vanilja kirjoitti...

Kiitos tästä vinkistä :-) näyttää aivan herkulliselta :-)

Maukasta ja mukavaa torstaita ♡

Satu kirjoitti...

Kiitos, Piia :)

Unknown kirjoitti...

Tätä pitää kokeilla. Näyttää niin hyvältä!

Tiina Eliisa kirjoitti...

Nam! :) menee testiin :)) tein vasta ohjeellasi mutakakkua! Kiitos oli erittäin hyvää :P

SatuKoo kirjoitti...

Kiitos vinkistä, tätä kokeillaan viikonloppuna :)

Annika /Karkkipurkki kirjoitti...

Nam! Kuulostaa ja näyttää kyllä herkulta, tarviipa testata joku kerta :)

Kaisa kirjoitti...

ehdottomasti kokeiluun :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Mukavaa torstaita Jenni, kokeilkaa ihmeessä tämä oli kyllä ainakin meidän mielestä ihan huippu hyvää!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kuulla Heli :) Mukavaa torstaita, mulla onkin huomenna vapaapäivä joten viikonloppu alkaa jo ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Eipä kestä Seija, mukavaa torstaita ja kohta alkavaa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitokset välitetty Piialle Satu, kivaa torstai-iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Se on tosi herkkua Pieni Lintu :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa jos kokeilet Laura, on tosi hyvää ja salaatti sen seuraksi sopii hienosti!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi kivaa kuulla Tiina Eliisa :) Toivottavasti kerkeät testata tätäkin! Ihanaa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ole hyvä Satu, toivottavasti se on teidän mieleen :) Iloista viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Annika! Mukavaa torstaita <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hyvä hyvä Kaisa, kivaa kuulla :)

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Tätä on pakko kokeilla. Mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua!

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Tätä on pakko kokeilla. Mukavaa loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua!

Linda kirjoitti...

Ser gott ut!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Suosittelen Pia :) Hauskaa viikonloppua myös sinulle!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Tack Linda, tro mig den är :) Ha en trevlig veckoslut!

Minnuska kirjoitti...

Kuulosti siltä, että tätä on kokeiltava :-) ja muitakin blogissa olevia reseptejä. Kiitos vinkeistä!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa jos löytyy jotain reseptejä joita voisit kokeille Minnuska :) Nämä blogissa olevat ovat kyllä meidän suosikkeja, hauskaa viikonloppua!

Unknown kirjoitti...

Ajattelin tätä nyt kokeilla :) toivottavasti onnistun :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi kivaa kuulla Laura, toivottavasti se on sellainen josta pidätte :) Pidän peukkuja että onnistuu!!!