perjantai 5. syyskuuta 2014

Meikkausrutiinit tarkastelussa

Huvikumpuliving.com_04092014_0001-3.jpg



Huvikumpuliving.com_04092014_0001-2.jpg



Täytyy myöntää, että en koe olevani mitenkään huippu hyvä meikkaaja. Meikkaan kyllä, suurin piirtein joka päivä, mutta oikeastaan aina vanhan tutun kaavan mukaan. Päivävoidetta, puuteria ja runsaasti ripisiväriä ( tällaiselle punahiuksiselle, jolla ripiset ovat muuten melkein näkymättömät se on melkeinpä must )! Silloin tällöin työpäiviksi innostun laittamaan luomiväriä, rajauskynää ja hieman väriä poskipäihin, mutta siinäpä se oikeastaan on, valmista viidessä minuutissa.



Vanhassa tutussa luomivärissä on lemppari värini, ruskean ja beigen sävyt. Joskus olisi kyllä ihanaa ottaa kunnolla aikaa ja testailla eri meikkaustyylejä ja värejä, jotain ihan muuta kuin mihin yleensä on tottunut. Ehkä kaiken syys sisustamisen pyöriessä mielessä voisi meikkivarastonkin päivittää syksyisemmäksi. Sain Dermoshopilta testattavaksi mm. uuden mineraalipuuterin sekä ergonomisen eyelinerin. Kiitos! Tuo eyeliner toivottavasti pelastaa seuraavat arkiaamut helppoudellaan ja tasaisella jäljellä!



Minkälaisia meikkirutiineja teillä on, onko jotain suosikkituotetta mitä ilman päivät eivät lähde käyntiin? Mielenkiinnolla otan vinkkejä vastaan :)



Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja: