torstai 3. syyskuuta 2015

Mehukkaat korvapuustit

Lempi korvapuustiresepti oli jälleen käytössä alkuviikolla, kun leivoin työkavereilleni ison kasan ihania pullia :) Syy tähän oli se, että vietän nyt viimeistä viikkoa töissä nykyisessä työpaikassani ja ensi viikolla alkaakin uudet mukavat haasteet toisessa paikassa. Erilainen ja jännittävä syksy siis tiedossa monellakin tapaa!

Korvapuustit

1 rkl kardemummaa
3 dl maitoa
50g tuoretta hiivaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
100g pehmeää voita
1 muna
n. 11 dl vehnäjauhoja

Täyte
200g pehmeää voita
1 dl sokeria tai fariinisokeria
1-2 rkl kanelia
1 muna jolla korvapuustit voidellaan

1 dl siirappia + 1 rkl vettä, valmiiden juuri uunista otettujen korvapuustien päälle.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, liota hiiva nesteeseen ja lisää sokeri, suola, kananmuna sekä pehmeä voi.
Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan ja sekoita kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan nousta keittiöpyyhkeen alla n. 60 min.
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kauli taikina levyksi ja levitä päälle pehmennyt voi, sokeri ja kaneli. Leikkaa taikinasta korvapuusteja ja anna nousta vielä hetki pellillä. Voitele korvapuustit munalla, lisää raesokeria ja paista uunissa n. 10 min.

Heti kun otat pullat uunista voitele korvapuustit kauttaaltaan seoksella jossa n. 1 dl tummaa siirappia ja 1 rkl vettä.  Siirappi sulaa ihanasti korvapuustien päälle ja siihen tulee ihana toffeemainen pinta.




20 kommenttia:

My little silver linings kirjoitti...

Onnea uuteen työhön ❤️❤️ & mukavaa päivää :)

Johanna kirjoitti...

Oi, nam mitä korvapuusteja, pitääpä kokeilla tuota siirapilla voitelua :)

Onnea uusiin haasteisiin <3

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Oi, oi... uskotko, etten koskaan ole leiponut korvapuusteja. Ehkä nyt tartun tähän... näyttävät niin hyviltä :)

Stella Vanilja kirjoitti...

Itse leivottu pulla, mitä herkkua :) nam :) täytyykin tässä syksyn tullen pitkästä aikaa leipoa pullaa :)

Onnea Susanna uudesta työstä ja tsemppiä kovasti <3

Pieni Lintu kirjoitti...

Onnea uuteen työhön!

M A R I K A kirjoitti...

Onnea tulevaan!
Tämä ohje lähtee ehdottomasti kokeiluun, voipi olla että tänään jo kun töistä tuun, ehkä :)
Mieli tekee kovati kunnon korvapuustia :D

Sommarbacka.fi / Janina kirjoitti...

Onnea uusiin haasteisiin ja mahtavaa syksyä sinulle <3 Ihanan näköiset korvapuustit, huomaan että nyt ilmojen viilennettyä tekee kovasti mieli leipoa kaikkea :) Mukavaa iltaa <3

Kaisa kirjoitti...

Onnea uuteen pestiin :) ei ole korvapuustin vertaista herkkua

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos paljon My little silver linings <3 hauskaa iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kokeile Johanna, se siirappi tuo jotain ihanaa extraa korvapuusteihin :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

En ehkä usko Frida ;) voi kokeile ihmeessä, nämä ovat herkkua varsinkin kylmän maidon kanssa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Seija <3 pullat on niin herkkua ja niitä on oikeastaan tosi hauskaa leipoa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Pieni Lintu <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Marika <3 näihin jää kyllä koukkuun, olisi pitänyt tehdä kaksinkertainen taikina ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos kovasti Sommarbacka <3 samaa olen muuten huomannut minäkin! Iloista syksyn jatkoa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan samaa mieltä Kaisa <3 kiitos onnitteluista myös!

KOTIA. kirjoitti...

Voi miyen herkulliselta näyttää. Ja hurjasti onnea uusiin työkuvioihin <3

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Onnea uusiin haasteisiin työrintamalla! <3 Ihanaa viikonloppua! <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Paljon kiitoksia S.H - HOUSEkoti <3 nämä olivat kyllä oikein ihania :)
Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos kovasti Jenni <3 Ihanaa viikonloppua! :)