lauantai 7. marraskuuta 2015

DIY-vanhat lautahyllyt

Lupasin jonkin aika sitten kertoa lisää olohuoneen uusista hyllyistä. Hyllyjä on kaikkiaan kolme eri puolilla huonetta, kaksi takan molemmin puolin ja yksi sohva yläpuolella. Erityisen paljon pidän tuosta sohvan yläpuolella olevasta hyllystä, sillä aikaisemmin siinä paikalla on ollut vain pari taulua. Nyt hylly mahdollistaa sen, että tauluja ei tarvitse ruuvata seinään vaan ne voivat nojata siihen ja samalla saimme lisää tilaa mm. kauniille lyhdyille ja kynttilöille.
Meidän talon ympärillä oli vielä pari vuotta sitten vain peltoja ja latoja. Nyt siihen on tehty valitettavasti iso moottoritie ja sen alta ovat pellot ja ladot saaneet väistyä. Ennen tien rakentamista huomasimme vanhan ränsistyneet ladon erään pellon reunalla ja saimme sen omistajilta luvan purkaa sen ( se olisi kuitenkin jäänyt moottoritien alle ). Vanhasta ladosta saimme paljon ihania kuluneita lautoja sekä peltiäkin, josta mieheni on tehnyt meille mm. riippuvalaisimet keittiöön. Erityiskiitos vielä miehelleni ja apureille ladon purkamisesta, siinä vasta urakka olikin!

Nyt näistä harmaista laudoista syntyi olohuoneeseen hyllyt. Biltemasta hankimme ihan perus puiset konsolit, jotka maalattiin samalla Kalklitirin San Saccaria värillä kuin seinätkin. Mieheni puhdisti vanhat laudat, hioi ja pyöristi reunat sekä teki konsoleille sopivat aukot niihin. Mielestäni aivan ihanat hyllyt ja vielä mukavampaa kun tietää, että siinä on saatu käyttöön sympaattisen vanhan ladon lautoja!

Mukavaa viikonlopun jatkoa!


24 kommenttia:

My little silver linings kirjoitti...

Upean näköisiä nuo vanhat laudat! Sopii upeasti tuohon - kaunista ❤️ Ihanaa viikonloppua :)

Johanna kirjoitti...

Todella kiva ratkaisu ja sopii teille upeasti <3

Tuija kirjoitti...

Ihanat tarinahyllyt <3

Jenna // Hetkiä Maalla kirjoitti...

Aivan ihanat hyllyt ja mikä tarina niiden takana :)
Mukavaa lauantai-iltaa!

Daniela kirjoitti...

Så fina! Alltid lika roligt när man kan använda gammalt material och göra själv 😊
Trevlig kväll!

Kaisa kirjoitti...

Ihanat hyllyt ja upeat nuo sulkataulut.

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi Kiitos paljon ihana My little silver linings <3 Ihanaa iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Johanna, näistä tuli kyllä tosi kivat ha sopivat kivasti olkkariin :) <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Tuija, mukavaa iltaa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos paljon Jenna, ihanaa jotenkin että näihin liittyi tällainen tarinakin :) Mukavaa iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Tack snälla Daniela :) Ja, visst är det de. Känns jätte bra och de blev ju jätte fina också. Ha en trevlig kväll!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos paljon Kaisa :) Taulu on Blawhigraphics: lta <3

Lottakooo kirjoitti...

Aivan ihanat nuo hyllyt! :) Itsellänikin on lauta vanhasta ladosta odottamassa pääsyä seinälle :)

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Niin upeat hyllyt ja sopivat kauniisti teille. Ihanaa, kun kalusteilla on omat tarinansa. <3

Pia / Kotini ja maisemani kirjoitti...

Ihanat hyllyt! <3 Kodikasta!

Stella Vanilja kirjoitti...

Voi ihanuuden huikeus, täällä huokailen ihanille hyllyille että tarinalle :) <3 jotain huikeaa :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

JohannaL kirjoitti...

Vanhat laudat on kauniita ja sopii teidän kotiin kyllä kivasti :)

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Todella kauniit hyllyt! Ihanan rouheat!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi kuulostaa ihanalta Tyynelä, vanhat laudat ovat kauniita :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Jenni, ihan totta :) Hauskoja muistoja :) Mukavaa tulevaa viikkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Pia <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Seija, olipa ihanasti sanottu <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Niissä on kyllä ihana tunnelma ja ovat kauniita :) Mukavaa viikkoa Johanna <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Viivi :) Iloista uutta viikkoa <3