perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuusi ( ensimmäinen versio )

Kun olin pieni, meillä oli aina tapana koristella kuusi vasta aattoaamuna. Nyt omien lasten kanssa olen huomannut hieman joustavani tästä perinteestä, johtuen ehkä siitäkin, että meillä on tapana vuorotella joulunvietto paikkakuntaa. Niinä jouluina, jotka vietämme lapsuuteni kodissa, koristelemme kuusen jo aikaisemmin, jotta saamme nauttia siitä täällä kotonakin ennen varsinaista jouluaattoa.
Tänä vuonna " ensimmäinen " ( niin, luitte ihan oikein, ensimmäinen ) kuusi laitettiin jo marraskuussa, koska silloin meillä oli kotona joulukuvaukset sisustuslehteen. Valitettavasti tämä kuusi kuivui erittäin nopeasti ja jouduimme kantamaan sen pihalle jo viime viikolla. Emme halunneet kuitenkaan olla kokonaan ilman ihanaa joulukuusta, joten toinen on jo hankittu ja sille löytyikin aivan uusi paikka tällä kertaa...siitä lisää hetken päästä :)

Onko teillä jo kuusi koristeltu, tai tuleeko joulukuusta ylipäätänsä?



19 kommenttia:

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Kaunis kuusi, en malta odottaa, että pääsen ihastelemaan teidän joulukotia lehden sivuilla. <3 Meille ei enempää kuusia tule tänä vuonna, ulkona on yksi ruukkuversio ja sisällä huonekuusi. :)

Mukavaa perjantaita! <3

Kristiina kirjoitti...

Oi ihana!! <3 Olen hankkinut meille kuusen aina paria päivää ennen aattoa. Toivon, että tänä vuonna luottokauppias tulisi jo nyt viikonloppuna kuusiaan myymään, sillä haluaisin ehtiä kuusenkoristeluun jo sunnuntaina. :)

Sommarbacka.fi / Janina kirjoitti...

Ihana kuusi <3 Meillä otetaan myös kuusi sisälle jo muutama päivä ennen jouluaaattoa sillä tykkään nauttia siitä jo näin ennen joulua. Olen vähän suunnitellut että viikonloppuna tekisin joulusiivoukset ja sitten otetaan kuusi sisälle :) Ihanaa viikonloppua <3

Stella Vanilja kirjoitti...

I h a n a <3 ihan mahtava yksilö :) todella sievä :) innolla odotan toista versiota :)

Täällä jo kuusi koristanut tovin :)

Ihanaa päivää <3

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana ja niin muhkea! Love it!! Ihanan tunnelmallista muutenkin <3

Outi kirjoitti...

Meilläkin täällä kuusi ollut sisällä jo viime viikonlopusta :) On se vaan sellainen Joulun tuoja..että mukava keritä siitä nauttimaan ennen varsinaista aattoa!

Tuija kirjoitti...

Kaunis kuusi <3

Taidan laittaa myös kuusen viikonloppuna. Joulun olemme mökillä, niin ehditään täällä kotona ihastelemaan isoa kuusta.

Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Mikä kaunokainen! <3

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Keksin viime vuonna meille uuden perinteen: kohta 3-vuotias Poikasemme saa oman pikkukuusen koristeltavaksi aina Itsenäisyyspäivän aikaan. Helpottaa äidin joulukuusituskaa, kun mies ei suostu tuomaan isoa kuusta sisään ennen kuin aatonaattona :) Ihana kuusi teillä!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos paljon Jenni <3 Ihanaa joulutunnelmaista viikonloppua!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kuusen koristeleminen onkin niin hauskaa ja tunnelmallista Kristiina <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta viikonlopulta Sommarbacka <3 Joulukuusen loisteessa on tunnelmaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos paljon Seija, näytän ihan kohta sen toisenkin kuusen :) Tunnelmallista glögi-iltaa sinne teille <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos S, tämä oli kyllä tosi tuuhea ja kiva kuusi :) Ihanaa iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan totta Outi, rakastan tuota kuusen tuomaa tunnelmaa ja valoa. Tuoksukin on niin ihanan jouluinen :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi että, joulu mökillä kuulostaa mahtavalta Tuija <3 Hauskaa viikonloppua :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi Kiitos Sari, tunnelmallista viikonloppua!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Huippu idea Eija, noinhan mekin voitaisiin tehdä :) Isoa joulukuusta jaksaa sitten odotella ;)

Johanna kirjoitti...

Upea kuusi <3 Meillä ei tänä vuonna kuusta tulekaan kun lähdetään ihan kohta joulu lomailemaan ihan muualle :D