maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulumuffinssit

Viikonloppuna iski oikein kunnon leipomishimo. Leivon yleensä aika paljon ja nyt onkin ollut niin paljon muuta kiirettä, että leipominen on jäänyt aivan liian vähälle, joten tähän piti tottakai saada parannusta aikaan. Lapset tilasivat muffinsseja ja näin joulun lähestyessä päätin kokeilla jotain jouluisempaa ohjetta. Tässä ohjeessä yhdistyvät suklaa ja piparkakku, joten ei paha yhdistelmä ollenkaan!
Joulumuffinssit
12 kpl
150g pehmeää huoneenlämpöistä voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 dl maitoa
120 g suklaarouhetta tai -paloja
1 dl pipareita rouhittuna

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää vielä maito. Lopuksi mukaan rouhittu suklaa sekä hienonnetut piparit. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa n. 20 min. Anna jäähtyä ennen koristelemista.
Koristeluun käytin sokerilla makeutettua kermavaahtoa, pinnalle kaakaojauhetta sekä piparkakku!
Kannataa muuten tarkkailla tuota paistoaikaa. Itselläni oli aika pieniä muffinssivuokia ja tuo 20 min oli kyllä liian pitkä aika niille, joten näistä minun versioista tuli hieman liian kuivat mielestäni. Hieman lyhyempi paistoaika, niin nämä olisi olleet mehukkaampia.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

Stella Vanilja kirjoitti...

Voi nams nams nams! :-) Varmasti aivan syötävän hyviä! :-)

My little silver linings kirjoitti...

Omnom ❤️ Ihanaa uutta viikkoa sinne teille ❤️

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten herkullisen näköinen muffari :) Nams!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Tosi hyviä oli Seija :) Hauskaa iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Mukavaa viikon jatkoa My little silver linings <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi Kiitos S <3

Hosuli kirjoitti...

Näitä jouluisia reseptejä kaipaileekin aina pitkin joulukuuta. Kiitos, näyttää ja kuulostaa hyvältä!