maanantai 28. joulukuuta 2015

Polka juustokakku

Onko uudenvuoden menu jo selvillä? Jos kaipaatte vielä jotain herkkua jälkuruokapöytään ajattelin vinkata tästä ihanasta juustokakusta. Jouluna pääsin taas testailemaan erästä hyväksi koettua ohjetta ja tällä kertaa koristelin sen kauniilla polka karkeilla.

Polka juustokakku
Pohja: 
200g keksejä ( itse käytin 2/3 osaa piparkakkuja ja loput digestive keksejä)
1/2 dl sokeria
1 1/2 til kanelia
70g voita tai margariinia

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehteä
1 dl omena tuoremehua
1-2 tl sitruunamehua
2 dl kermaa

Murenna keksit ja lisää joukkoon sokeri, kaneli ja sulatettu voi. Painele keksiseos voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna omenamehu ja sitruunamehu oikein kuumaksi ja lisää siihen valutetut liivatelehdet. Sekoita yhteen kermavaahto-juustoseoksen kanssa.
Kaada täyte keksimurupohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään. Irrota vuoan reunat ja nosta kakku tarjolle, koristele vielä haluamasi tavalla esim kanelilla tai kaakaojauheella. Itselläni oli nyt kauniita polka karkkeja ja ne kyllä sopivat tähän ihanasti ja toivat raikkautta kakkuun.



11 kommenttia:

Stella Vanilja kirjoitti...

Voi nenä kuinka ihana :) aivan mahtava :) nyt on uudenvuoden kakku selvillä :) kiitos kovasti inspiksestä :) <3

Stella Vanilja kirjoitti...

Voi nenä kuinka ihana :) aivan mahtava :) nyt on uudenvuoden kakku selvillä :) kiitos kovasti inspiksestä :) <3

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Pirtsakan näköinen kakku ja varmasti myös hyvän makuinen!

Helinä kirjoitti...

Nam:-)

Maiju kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku, ja kivan tuntuinen ohje. Täytyy joku kerta kokeilla, kiitos ohjeesta!

Kaisa kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä ja ihanan näköisiä nuo Polka kiehkurat. Hyvää loppuvuotta Susanna

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Seija, tämä on kyllä niin hyvä kakku ja koristelu vaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka :) <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Hanne, se oli kyllä hyvää :) Mukavaa uutta vuotta!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Niin herkullista Helinä :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Marjorie, tämä on kyllä tosi hyvä juustokakku ja makuun saa vaihtelua vaikka erilaisilla kekseillä tuossa pohjassa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos samoin Kaisa :) Polka kiehkurat on kyllä tosi suloiset ja hyvän makuisetkin :)