Meillä on takana aivan sanoinkuvaamattoman ihana pidennetty viikonloppu Tukholmassa. Tämän matkan odotus alkoi jo itse asiassa viime joulukuussa, jolloin sain hankittua miehelleni joululahjaksi ( no joo, ehkä vähän myös minulle ) liput U2 konserttiin Tukholmaan! Silloin tämä hetki tuntui niin kaukaiselta, mutta sieltä se vaan tuli ja matkaan päästiin. Torstaina ja perjantaina kerkesimme myös kierrellä paljon Tukholmaa ja voi mikä sisustajan paratiisi se onkaan.
Arvaatte varmaan, että olin innoissani kun pääsin käymään Leila´s General Storessa Moods tavaratalossa Norrlandsgatanilla. Olisin voinut tyhjentää vaikka koko kaupan meille, mutta koska matkalaukussa ei ollut niin paljon tilaa täytyi tyytyä muutamaan ihanuuteen...näistä lisää vähän myöhemmin.Moodista löytyi myös ihana R.O.O.M, josta löytyikin paljon Nicolas Vahèn ja House Doctorin tuotteita.
Kävimme myös Grandpa nimisessä liikkeessä Södermannagatanilla. Aivan ihana vintagemainen liike jossa upeita vaatteita ja sisustustavaroita.
Hotell Riddargatanissa, jossa yövyimme oli hauskasti esillä nämä Lisa Bengtssonin Tillsammans printit. Näitä ei tällä kertaa tullut hankittua meille, mutta jäivät kyllä ehdottomasti haavelistalle :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille! Palataan viikon aikana vielä tarkemmin noihin sisustushankintoihin :)
















