sunnuntai 25. elokuuta 2013

Keittiön uusi matto ja kuulumisia

Vietimme perjantain ja lauantain vanhempieni luona. Lapset innostuvat aina sinne menosta ja saavathan samalla leikkiä myös serkkunsa kanssa joten hauskaa oli! Mollyn käsi oli parantunut huomattavasti yön aikana ja aamulla ilokseni huomasin, kuinka hän jo otti leluista kiinni molemmilla käsillä. Siskoni ja hänen miehensä ovat lääkäreitä, joten ajattelin että ei siitä varmasti haittaakaan ole, että saamme vielä toisen ja kolmannenkin mielipiteen käden kunnosta. Onneksi se taisikin olla vain kova tärähdys käteen ja nyt kaikki hyvin :)

Viikonloppu matkalta tarttui mukaan myös uusi matto keittiöömme. Aikaisemman valkoisen Pappelinan muovimaton tilalle tuli nyt musta räsymaton tapainen matto. Tykkään kovasti tästä mustasta sävystä ja toivottavasti siinä ei likakaan näy niin hyvin kuin tuossa valkoisessa ;)





Keittiön värimaailma muuttuu nyt pikkuhiljaa, lisää muutoksista luvassa lähipäivinä. Kiitokset ihanista kommenteistanne viime postaukseen <3

Leppoisaa sunnuntaita!


torstai 22. elokuuta 2013

Rakas pikku potilas

Voi hurjaa minkälaiset pari päivää meillä on ollut! Vanhempi tytöistä, Molly on jonkin aikaa valitellut, että "pipi pää". Leikkii ja touhuaa kuitenkin iloisesti ja normaalisti, mutta sitten aina välillä mainitsee noista pääkivuista. Häntä on tutkittu ja verikokeita otettu ja onneksi mitään vikaa ei ole löytynyt. Halusimme kuitenkin pelata varman päälle, ja hänelle tulikin kutsu magneettiröntgeniin pään kuvaukseen. Oli se sen verran hurja kokemus, että toivottavasti ei jouduta enää ikinä tuollaiseen! Lähinnä siis sen takia, että pienellä oli kova pelko pistämisestä ja piikeistä yleensäkin ja tuota magneettikuvausta varten lapset nukutetaan kevyesti jotta pysyisivät rauhallisina ja paikoillaan kuvauksen ajan. Pistämiseltä ei valitettavasti voitu välttyä. Hyvin se loppujen lopuksi meni ja nukutuksesta herännyt Molly leikki jo iloisesti serkkunsa ja siskonsa kanssa myöhemmin päivällä :) Vanhemmille taisi olla vain aika rankkaa nähdä oma lapsi noin pelokkaana ja nukutuksessa! Lopullisia tuloksia odotellaan vielä, mutta ensi katsaukset kuviin näyttivät hyviltä eikä mitään hälyyttävää pitäisi olla, toivotaan näin.





Juuri kun tästä koettelemuksesta on hyvin selvitty, Molly horjahti tänään nurmikollamme olevalta puhallettavalta patjalta. Pelkään yleensä noita tavallisia isoja trampoliineja, koska olen kuullut minkälaisia tapaturmia niissä voi sattua, joten meillä olikin vain tuollainen matala patja nurmikolla, jotta lapset saavat pomppia kun siitä niin kovasti tykkäävät.

Vaikka pudotus oli tosi matala huomasin heti, että nyt sattui kyllä ranteeseen, sen verran kova oli itku. Soittelin heti Fredrikin kotiin Maijan luo ja suuntasin ensiapuun. Voitte vain kuvitella minkälaista on olla siellä tytön kanssa jolla on vielä elävästi muistissa edellisen päivän magneettiröntgen. Mulla oli niin paha mieli Mollyn puolesta kun huomasin kuinka häntä taas pelotti eikä päästänyt lääkäreitä lähellekkään. No, saatiinhan se ranne lopuksi edes vähän tutkittua ja todettiin, että se ei ainakaan ole poikki. Pääsimme kotiin seurataksemme tilannetta.
Nyt yläkerrassa nukkuu suloinen Molly pupu kainalossa. Tulenkin nyt lähipäivinä keskittymään reippaan potilaan hoivaamiseen ja palailen kohta muutamien hyvien uutisten kanssa!



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ulkovalot

Pimenevinä iltoina huomaa kuinka tärkeässä roolissa ulkovalaistuskin on. Valot voi suunnata valaisemaan rakennusta, pihapiirin puita ja pensaita unohtamatta tietenkään pihatietä ja portaita.
Nämä kauniit valaisimet on meillä sijoitettuna talon kulmiin sekä ulko-oven läheisyyteen, sekä muutamien ulkovarastojen seinustoille.




Myrskylyhdyissä on on aivan ihana tunnelma!


Löysimme pihapiiristämme aikoinaan tällaisia betoniputkia. Sujautimme niiden sisään spottivalaisimet ja nyt ne valaisevat ihanasti talon etuosaa sekä suurta syreenipensasta.


Takapihan suuri kirsikkapuu ja ulkovarasto ovat saaneet myös valoa :)

Ihanaa ja tunnelmallista elokuista iltaa!


tiistai 20. elokuuta 2013

Ajatuksia keittiöstä

Keittiömme kaipaa muutosta, lähinnä värimaailmaan. Tätä ruskeaa vaihetta on nyt mielestäni kestänyt jo tarpeeksi kauan ja haluaisin tänne vähän muita sävyjä! Lattia on ihana ruskeaksi maalattu lankkulattia, mutta seinät, verhot ja ruokapöytä kaipaisivat päivitystä.






Haaveilen vaaleudesta, raikkaudesta, pienistä kivoista väriläikistä ja rosoisista pinnoista. Ei muuta kuin inspiraatiota etsimään!

Iloista tiistaita!



maanantai 19. elokuuta 2013

And it was all yellow

Ihana elokuu ja ihana aurinko! Eilinen päivä valloitti valoisuudellaan ja lämmöllä.



Lähestyvä syksy antoi jo pienen merkin itsestään... kirsikkapuu tiputtaa keltaisia lehtiä nurmikolle!

Aurinkoista päivää, tervetuloa uudet lukijat mukaan :)


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Inspiraatiota syys sisustukseen

Etsiskelin ideoita syys sisustukseen tässä eräänä päivänä. Näytänpä teillekin muutamia minua inspiroineita kuvia.

Kaunis ruokapöytä tuoleineen sekä tumma matto yhdistettynä tuohon melkeinpä läpinäkyvään valaisimeen on tosi ihana!
livethemma.ikea.se
Niin upeat valaisimet!!!
www.sadecor.co.za
decoracion.facilisimo.com
Takana näkyvä kirjahylly näyttää sirolta ja kauniilta!
bloggar.aftonbladet.se
Nahkainen lepakkotuoli on edelleen toivomuslistalla...
www.husohem.se
www.skonahem.se
www.alvhemmakleri.se
Se pieni retroilija minussa suorastaan rakastaa noita tuoleja ja lattiatyynyn väritystä ;)
nordicdesign.ca
Ihanaa vaaleutta ja puuta!
www.homedit.com
Oliskohan tässä alla ratkaisu keittiön verhoiksi... keittiöpyyhkeet salusiineina näyttää kauniilta!
www.saanajaolli.com
Tässä muutamia lemppareitani Ferm Livingin uudesta mallistosta. Pilvi tapetti on kyllä niin suloinen, samoin puu lamppu... tyynyistä puhumattakaan!


Miellyttikö jokin näissä kuvissa sinua? Aurinkoista päivää!



lauantai 17. elokuuta 2013

Suklaa yllätys

Tällä viikolla vietimme 5 v. kihlajaispäivää ja avopuolisoni oli järjestänyt ihanan yllätyksen meille illaksi, suklaamaistajaiset! Vaasassa postin talossa toimii yritys joka valmistaa itse suklaakonvehteja, Hemgården. Sinne voi kuulemma mennä pienen porukan kanssa suklaa- tai suklaa ja viininmaistajaisiin tai jos olette vaikka vain te kaksi, sieltä voi ostaa tällaisen setin ja pitää suklaamaistajaiset vaikka itse kotona. Heillä toimii myös pieni ravintola ja kokoustilat, loistava idea vaikka järjestää työpaikan kokous siellä joku kerta ;)



Testailimme erilaisia suklaita valkoisesta aivan tummimpaan 85% suklaaseen asti. Portviini toimii loistavasti suklaan seurana, ei niinkään punaviini kuten ehkä monesti luullaan.



Heillä on myös käsintehtyjä tryffeleitä, mustikkaa, variksenmarjaa, karpaloa ja henkilökohtaista suosikkiani raparperia.


Käykää ihmeessä tutustumassa liikkeeseen, heiltä voi myös tilata suklaita jos ette itse pääse paikanpäälle. Jos haluatte vaikka yllättää jonkun läheisen ihanalla suklaarasialla sen voi tilata tästä.

Olipa tosi ihana yllätys tällaiselle suklaan ystävälle, vaikka täytyy myöntää että söin niin paljon, että lopuksi munkin suusta lipsahti... ei enää, jatketaan huomenna ;)

Iloista lauantaita!