lauantai 22. helmikuuta 2014

Kysymyksiä & Vastauksia, haaste

Seija muisti minua hauskalla haasteella hetki sitten, kiitos! Käykäähän katsomassa hänen ihastuttavaa ja sympaattista blogiaan :) Tässä siis muutama kysymys.... ja niihin vastaus.


Mistä unelmoit?
Juuri nyt unelmoin ehkä eniten ensi kesänä järjestettävistä häistämme! Myös eräs toinen suuri unelmani tässä syksyllä toteutuikin kun sain töitä sisustus ja rakennusalan yritykseltä Aveolta. Sisustaminen on intohimoni joten ihan huippua saada myös työskennellä sen alan parissa.

Uskotko intuitioon?
Kyllä :)

Mistä innostut?
Innostun koko ajan ja kaikesta ;) Innostun avopuolisostani ( kohta miehestäni ) ja meidän tytöistä, mitä kaikkea ihanaa he koko ajan touhuavat. Tämän blogin kirjoittamisesta ja muiden blogien lukemisesta. Innostun sisustamisesta ja siitä mitä kaikkea uutta voisi kotiin keksiä ja suunnitella...


Aamu vai ilta?
Olen kyllä aamu ihmisiä. Aamuisin saan tehokkaasti tehtyä kaikenlaista, tosin nykyään kun on pieniä lapsia meidän aamut alkaa automaattisestikin aikaisin. En tiedä milloin olisin yli klo 8 nukkunut, yleensä lapset heräävät seitsemän aikaan oli sitten viikonloppu tai ei :)

Sanat vai kuvat?
Vastaan kuvat. Tykkään kovasti katsella kauniita kuvia ja blogiinikin yritän koko ajan opetella ottamaan kauniimpia kuvia. Välillä kuva sanoo tosiaan enemmän kuin tuhat sanaa :)

Mottosi?
Kuva:www.etsy.com
Kaunein maisema?
Jos meidän omaa pihapiiriä ei oteta lukuun, niin Italiassa Caprin/Ischian saarella ja sen ympäristössä on varmasti ollut kauneimmat maisemat mitä olen nähnyt.


Maaseutu vai kaupunki?
Maaseutu, mutta lähellä kaupunkia ;)

Mielenkiintoinen ajatus?



Niin totta, joskus yksinkertaisestakin sanasta voi lähteä liikkeelle jotain tosi ihanaa!

Miksi bloggaat?
Aloitin bloggaamisen joskus sillä periaatteella, että olisi ihanaa päästä jakamaan tätä sisustus innostusta muidenkin kanssa. Kivaa kertoa ja näyttää omia ideoita kodistamme ja muualta sekä saada vuorovaikutusta muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa.
Tästä on kyllä nyt tullut niin rakas harrastus, etten olisi ikinä sitä arvannut! Kiitos kuuluu teille ihanat lukijat 

Tämän haasteen lähetän seuraaville blogeille:




22 kommenttia:

Stella Vanilja kirjoitti...

Kiitos susanna kauniista sanoistasi ♡

Ja ihana postaus täällä odotti kauniine kuvineen :-)♡ ihanat vastaukset lauantai aamuun :-)
Ehdottomasti aamu ihmisiä :-)

Mukavaa lauantaita ♡

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Kiitos haasteesta! ja mukavaa viikonloppua. Täällä Keski-Suomessa sataa mahottomasti lunta!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kivoja vastauksia...näitä on aina mukava lukea...on kivaa, kun on viitseliäitä ihmisiä eikä kuten minä..:)

JohannaL kirjoitti...

Olipa mukava lukea. Paljon samankaltaisia ajatuksia.

souliina kirjoitti...

Aivan ihana postaus :)

Anne kirjoitti...

Oi,miten ihanaa aikaa siellä elellään.Häiden suunnittelua <3 Muutenkin kiva lukea tällaisia haastevastauksia.Mukavaa la-iltaa!

Kamomilla kirjoitti...

Kiva postaus! Tykkäsin :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Eipä kestä Seija, kiitos itsellesi kun muistit minua näin kivalla haasteella. Iloista lauantaita ♡

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Täälläkin satoi eilen illalla ja yöllä paljon lunta, oltiin aamulla kauan aikaa pihalla tekemässä lumiukkoja ja lumilyhtyjä :) Iltapäivällä olikin sitten ihan +5 ja aurinkoista! Hauskaa lauantaita!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Irmastiina, onhan näihin ihan mukavaa aina vastailla ja tulee kivasti vaihtelua niihin omiin postauksiin verrattuna :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Onpa kivaa kuulla Johanna :) Musta jotenkin tuntuukin että ollaan samalla aaltopituudella!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Suuret kiitokset Souliina S, se on kivaa kuulla :) Ihanaa launtai-iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kuulla Anne, tätä olikin hauska tehdä :) Kyllähän tässä on aika ihanat ja jännät ajat menossa kun häitä saa suunnitella ja ensi heinäkuussa ne sitten ovatkin. Tunnelmallista lauantai-iltaa sinne teille ♡

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitti Kamilla, kiva kun tykkäsit! Rentoa iltaa ♡

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus :).

Tuo Simple hello- sanonta on ihana ja niinhän se on!

SatuKoo kirjoitti...

Tartun tällä viikolla haasteeseen, kiitos ja niiaus!:)

Unknown kirjoitti...

Tämä on kiva haaste, ja oli mukava lukea vastauksiasi! :) Ihania kuvia <3

Unknown kirjoitti...

Oli niin kiva lukea sun vastauksia ja ihania kuvia olit teistä laittanut :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos S, niinhän se on pienikin sana voi olla tosi tärkeä :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ole hyvä Satu :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Heli, tämä oli tosi kiva haaste :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Laura oikein kovasti <3