torstai 7. elokuuta 2014

Suklainen murupiirakka kesämarjoista

Huvikumpuliving.com_05082014_0001.jpg



Huvikumpuliving.com_05082014_0001-3.jpg



Ihana marjat ovat nyt parhaimmillaan ja omalta pihaltakin löytyy monenmoista marjaa. Törmäsin Strömsöstäkin tutun kokin Paul Svenssonin reseptiin jota on kyllä aivan pakko kokeilla ( resepti löytyy myös täältä ).



Suklainen murupiirakka kesämarjoista



400 g sekalaisia marjoja



0,5 dl rouhittua suklaata



1 dl kaurahiutaleita



95g huoneenlämpöistä voita



1 dl vehnäjauhoja



0,5 dl rouhittua mantelia



1 dl sokeria



1 rkl maizenaa



2 rkl tomusokeria



Tee foliosta kertakäyttöisiä pieniä piirakkavuokia taittelemalla foliota useampi kerros pienten kulhojen sisälle ja reunoille. Huom, muista varata riittävän korkeat reunat ja tarpeeksi monta kerrosta, jotta pohjasta tulee vahva.  Nosta folio kulhosta ja sinulla on valmis piirakkavuoka. Sekoita suklaa, kaurahiutaleet, voi, jauhot, manteli ja sokeri kulhossa ja nypi se murumaiseksi seokseksi.



Jaa marjat foliovuokien pohjalle ja ripottele päälle maizenaa ja tomusokeria. Peitä marjat muruseoksella ja paista grillissä kannen alla kunnes marjat ovat pehmenneet ja kuorrute saanut hienon ruskea värin ja rapean kuoren, n. 10 min.Tarjoa piirakat vaniljakastikkeen kera.



Nam, tätä täytyy ehdottomasti kokeilla ja samalla saa erilaisille marjoille herkullista käyttöä!

Ei kommentteja: