torstai 23. heinäkuuta 2015

Key Lime Pie

Viime viikolla kerroin, että olin tehnyt mieheni synttäreille muutaman uuden tarjottavan. Nutella juustokakun näytinkin jo teille, mutta toinen raikkaampi hitti oli limenmakuinen piiras " Key Lime Pie ". Tämä olikin ihanan kesäinen ja jää varmasti sellaiseksi piirakaksi jota teen jatkossa usein. Resepti on Leila Lindholmin kirjasta One more Slice.


Key Lime Pie

Keksipohja
200 g digestive keksejä sekä
100 g voita
Täyte
1 purkki kondensoitua maitoa ( 400g )
4 munankeltuaista 
5 limen mehu ja raastettu kuori.
Koristele piirakka lopuksi kermavaahdolla ja limen viipaleilla.

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Murskaa keksit ja sekoita ne yhteen sulatetun voin kanssa.
3. Painele keksiseos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja paista uunissa n. 10 min. Anna jäähtyä.
4. Sekoita kondensoitu maito ( suoraan purkista ), munan keltuaiset sekä limenkuori ja -mehu. Anna taikinan maustua pienen hetken. Siivilöi sen jälkeen limenkuoret pois ( jos ne ovat isoja ).
Lisää taikina jäähtyneelle piirakkavuoalle ja paista uunissa vielä n. 20 minuuttia.
Säilytä piirakkaa jääkappissa.

Makoisaa viikon jatkoa kaikille. Meille onkin tulossa erikoisen hauska viikonloppu, kerron siitä kohta teille lisää :)



23 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kuulostaa todella hyvältä, pitää ehdottomasti ottaa kokeiluun :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä olenkin kuullu tästä, mutten koskaan kokeillut! Todella herkullisen kuuloinen.

JohaNna / Arjen miljonääri kirjoitti...

Täytyypä itselläkin testata, hyvältä näyttää!

Stella Vanilja kirjoitti...

Nams :) tälläiset toimii niin loistavasti kesällä :) ihana herkku :)

Mukavaa päivää <3

My little silver linings kirjoitti...

Nam - tuosta kirjasta meille on myös löytynyt monta suosikkia. Olikin mukava aloitus päivälle selata postauksiasi taaksepäin :) en pitkään aikaan ole ennättänyt blogikierrokselle, mutta nyt on hetki aikaa. Mukavaa päivää <3

Frida - Visualaddict kirjoitti...

Oi, tuo näyttääkin herkulliselta. Eikä vaikuta kovin vaikealta edes toteuttaa, joten ehkäpä sitä uskaltaisi kaivaa piirakkavuoan esiin:)

Unknown kirjoitti...

Kokeilin itsekkin kyseistä piirakkaa jokunen aika sitten :) tykkäsin! Jaoin myös käyttämäni reseptin blogissani ppavee.blogspot.fi :)

Anne kirjoitti...

Aika hauskaa - chileläinen miniäkokelas teki juuri tämän - ja ihanaa oli :)))

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kuulla Johanna, tästä tuli heti lemppari meillä :) Iloista tulevaa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

En minäkään S, mutta onneksi päätin nyt kokeilla, oli tosi herkkua! Aivan ihanaa viikon jatkoa sinne teille <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos kovasti JohanNa :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos pitää limen mausta!
Hauskaa viikonloppua!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan totta Seija, kesään juuri sopiva :) Mukavaa ja rentoa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa, että kerkesit tänne My little silver linings <3 Olen leiponut monesti juuri Leilan kirjoista ja sieltä löytyy aina monta ihanaa reseptiä!
Mukavaa Jaakonpäivä viikonloppua, sinnepäin ollaan mekin tulossa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ehdottomasti Frida, oli tosi helppo valmistaa eikä oikeastaan niin montaa eri ainesosaakaan tässä mukana! Tosi raikas ja ihana piiras kesään :)
Tunnelmallista viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kuulla Paula Tapper, tämä on tosi herkku piirakka! Oikein hauskaa viikonloppua sinulle :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oho, mikä sattuma Anne! Ihana piirakka tosiaan :)

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Naaam! Tuontyylistä olenkin joskus tehnyt ja oli kyllä hyvää:P Ihanan raikasta herkkua!

Unknown kirjoitti...

Nyt kyllä herkkuja pukkaa joka suunnasta! Nam minkä näköinen herkkupiirakka! Varmasti hyvää :P

Unknown kirjoitti...

Nyt kyllä herkkuja pukkaa joka suunnasta! Nam minkä näköinen herkkupiirakka! Varmasti hyvää :P

Hyvä Mieli kirjoitti...

Tämä täytyy testata, kuulostaa hyvältä! Kiitos reseptistä;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi niin olikin Viivi, ihanan raikas herkku :) hauskaa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hih, ihanaa oli Laura :) tämä kesäloma taitaa mennä aina välillä herkuttelun puolelle! Mukavaa viikonloppua <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Mukavaa kuulla Hyvä Mieli, voin kyllä suositella tätä, hyvää oli :) hauskaa viikonloppua!