keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi ote

Hyvää Uutta Vuotta! Toivottavasti uusi vuosi on vaihtunut kaikilla hyvin. 
Me yritämme päästä tästä makea/suolainen riippuvuudesta nyt eroon ja mikäs sen parempi kuin käyttää salaattiottimia useammin ;) Nämä ihanat Nicolas Vahén bambuottimet ostin joulun alennusmyynneistä Pietarsaarelaisesta Blossom liikkeestä. Ottimia löytyy myös esimerkiksi täältä Domdomin verkkokaupasta.


Nämä Finelin Kaj Frankin suunnittelemat emalikulhot ovat meillä kovassa käytössä. Fredrik on ne aikoinaan ostanut Kasvihuoneilmiöstä ja ne löytyvätkin jo mustana, vihreänä ja ruskeana. Haaveissa olisi vielä löytää se punainen!

Rakastan Caesar salaattia joten tässä teille eräs tapa valmistaa sitä:


Caesar salaatti 
( ohje löytyy myös täältä )

2 ruukkua roomansalaattia
4 viipaletta paahtoleipää
2-3 broilerin rintafileetä
parmesaania ohuina lastuina
( Meillä tapana lisätä myös rucolaa )
Kastike:
1 valkosipulinkynsi
1 munankeltuainen
2 tl punaviinietikkaa tai sitruunan mehua
mustapippuria
Dijonin sinappia tai Worcestershirekastiketta
1/2 - 3/4 dl oliiviöljyä
2 rkl parmesaania raastettuna

Huuhdo salaatti, anna kuivahtaa ja revi suurehkoiksi paloiksi.
Kuutioi leipäviipaleet ja paahda pannulla tai uunissa rapeapintaisiksi.
Suikaloi broilerifileet ja kypsennä ne pannulla niukassa rasvassa molemmin puolin kauniin vaaleiksi ja sisältä kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Hienonna kastiketta varten valkosipulinkynsi. Riko kananmunasta keltuainen kulhoon ja lisää siihen valkosipulisilppu, punaviinietikka tai sitruunan mehu, mustapippuria ja lopuksi sinappia tai muutama tippa Worcestershire- kastiketta. Vatkaa keltuainen sauvavatkaimella ja lisää vähitellen öljyä, kunnes kastike on kuohkeaa ja kiinteää. Lisää joukkoon vielä raastettua parmesanjuustoa.

Sekoita kastike salaatinlehtien joukkoon. Lisää paahdetut leipäpalat tai -kuutiot ja vuole parmesanjuustosta lastuja salaatin päälle.


Herkullisia hetkiä, 


22 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Täällä on samat ajatukset mielessä. Huomenna pitäisi alkaa tsempata.. Tänään en vielä aloittanut, koska oli synttärikemut...

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kun löytyy hengen heimolaisia ;) Synttärikemuilla ei kannata tosiaan aloittaa, huomenna sopii varmasti hyvin!

Annika /Karkkipurkki kirjoitti...

Juuri eilen haaveilin Ceasar-salaatista! Täytyypä koklailla tätä ohjetta joku päivä :)
Ihanaa alkanutta vuotta! :)

Stella Vanilja kirjoitti...

Ihanat ottimet, tosi hyvän näköiset :-) Itsellä on ollut etsinnässä fiksut salaattiottimet mutta ei ole vastaan tullut, mutta nuo olivat kyllä mieleiset! :-) Kiitos paljon vinkistä! <3

Mukavaa torstaita! <3

Tiina Eliisa kirjoitti...

Bambu-jutuissa on sitä jotain! :) omistan paistinlastan joka on bambua ja on kyllä mieluinen :) se tarttuu aina ensimmäisenä käteeni :) nuo ottimet on todella ihanat! Oikein kivaa päivää :)

ritva kirjoitti...

Ihanat ottimet:)

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Ihanaa alkanutta vuotta teidän perheelle! <3

Tuo päätös on kyllä hyvä, tulisi täälläkin ihan tarpeeseen! Ja kauniit ovat sekä kulhot että ottimet. Herkullinen ohje, täytyypä laittaa testiin, kun itsekin kuulun Ceasar salaatin ystäviin. :)

JohannaL kirjoitti...

Ihanat salaattiottimet. Minäkin olen noita Nicolas Vahen tuotteita ihastellut eri verkkokaupoissa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Todella kauniit ottimet!

Liljas Corner kirjoitti...

Mmm, rakastamme mieheni kanssa cesarsalaattia. Syömme sitä usein perjantaisin ja ostamme silloin valmiin salaattiseoksen ja grillattua kanaa. Tätä reseptiä täytyy kyllä kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kivat nuo salaattiottimet! Nicolas Vahélla on muutenkin kivoja juttuja. Meillä on samaisen merkin maustettu suolaa, ja on muuten tosi hyvää! Joululahjaksi sain kookos-suklaa juomaa varten jauheen, mutta en ole vielä raaskinut maistaa. :D

Mukavaa alkanutta vuotta teidän perheelle! :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Caesar salatti on kyllä niin hyvää :) Iloista alkanutta vuotta myös sinulle Annika!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Nämä olivat kyllä munkin mielestä Seija tosi kauniit. Ihana tuo musta yksityiskohta niissä ja muutenkin kivat! Nyt täytyy vain muistaa käyttää näitä useasti ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan totta Tiina Eliisa, luulen kans että näistä tulee suosikkimme. Kyllähän nämä sellaiset muoviset ottimet voittaa mennen tullen ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos ritva, niin ovat :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa jos teilläkin tykätään siitä Jenni. Kulhot ovat kyllä tosiaan aika kivat, sopivan kokoisetkin monenlaisille jutuille!
Kivaa alkavaa vuotta <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Näitä Nicolas Vahén tuotteita on kyllä monenlaisia ihania! Meillä ei ole muuta kuin nämä nyt toistaiseksi, mutta ehdottomasti täytyy pitää muistissa tämä merkki! Mukavaa iltaa Johanna <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Irmastiina, olen kovasti kyllä ihastunut niihin :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Grillattu kana sopii tähän varmasti tosi hyvin! Täytyy ehdottomasti kokeilla kaikenlaisia uusiakin salaatti reseptejä nyt :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos tuosta vinkistä Keltaisen tuvan emäntä, täytyypä katsoa jos joskus näen sitä kun olen ostoksilla! Oikein ihanaa alkavaa vuotta myös sinne teille :)

Unknown kirjoitti...

Ihanan kuuloinen resepti, täytyypä testata piakkoin! :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Se on kyllä tosi herkullinen Heli :) Iloista loppuviikkoa!