keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tiramisu

Viime viikonloppuna olimme käymässä vanhempieni luona ja siskonikin piipahti siellä. Hän teki meille aivan ihanaa Tiramisua jonka reseptin haluan jakaa teillekin.



Tiramisu 
(8 annosta)

2 1/2 dl kahvia
1/2 dl jälkiruokaviiniä ( marsala )
5 kpl munia
1 dl sokeria
500 g mascarponejuustoa
200g savoiardikeksejä

Pinnalle

1/4 dl kaakaojauhetta



Jäähdytä kahvi ja mausta se marsala viinillä. ( mielestäni tässä voisi riittää pienempikin määrä marsalaa, esim. 3 rkl. )

Erota keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota.

Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone ja lisää joukkoon valkuaisvaahto.

Kasta yksitellen puolet kekseistä maustettuun kahviin ja asettele ne vuoan pohjalle sokeripuoli ylöspäin. Levitä päälle puolet juustoseoksesta. Toista keksi-mascarpone kerrokset.

Sirottele pinnalle kaakaojauhetta ja anna jälkiruoan tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.

(Marsalan sijaan kostutusliemeen voit käyttää esimerkiksi manteli- tai kahvilikööriä)


Meitä oli kuusi aikuista ja pakko myöntää, että teimme tämän kaksinkertaisena eikä mitään jäänyt :)

Lapset saivat jäätelöä!





Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

12 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Voi että, varmasti hyvää :-) vaikka kahvin ystävä en olekaan niin tuollaiset on hyviä :-)

Reipasta päivää ♡

Jenni kirjoitti...

Nam, tiramisu on herkkua! Kiitos ohjeesta! :)

alegni kirjoitti...

Misut ja misut...
Kuuluu meidän lemppareihin!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Suurta herkkuani...:)

Susanna Tamminen kirjoitti...

Kiitos samoin Seija! Oli kyllä niin hyvää :)

Susanna Tamminen kirjoitti...

Kiva jos tykkästi Jenni :) Ihanaa iltaa!

Susanna Tamminen kirjoitti...

Tästä tuli kyllä nyt meidänkin suosikki Ingela :)

Susanna Tamminen kirjoitti...

oi kiva kuulla Irmastiina :) Mukavaa iltaa!

Omppu Design kirjoitti...

Parhautta! <3

Anna-Lena kirjoitti...

Älskar Tiramisu! Vi hade det t.o.m. som bröllopstårta :-)

Susanna Tamminen kirjoitti...

Niin onkin Omppu Design, pitäisi varmasti tehdä tätä jo taas kohta lisää ;)

Susanna Tamminen kirjoitti...

Oj, det var säkert gott Anna-Lena :)