keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Suklaakakku värihaasteessa

Terkkuja vielä täältä sairastuvalta. Juuri kun pienimmäisen kuume alkaa vihdoin olla ohi, mulla todettiin tänään poskiontelontulehdus. Toista puolta kasvoista jomottaa nyt oikein kunnolla, mutta toivotaan, että lääkkeet tepsivät nopeasti ja ollaan taas kohta terveitä koko porukka. 

Instan puolella on pyörinyt hauska värihaaste ja olen itsekkin siihen osallistunut jo muutamalla kuvalla. Laitan kuvia vaikka myös tänne blogin puolelle, koska niitä on ollut tosi hauskaa kuvata. Ruskean sävyihin valikoitui, mikäpäs muu kuin ihana suklaakakku sekä mun lempparimukit, House of Rymin Triangle Walksdomdomista.

Huvikumpuliving.com_04032015_0001-3.jpg

Huvikumpuliving.com_04032015_0001-4.jpg

Huvikumpuliving.com_04032015_0001-5.jpg


Suklaakakku


12-16 palaa:


100 g voita 


2 ½ dl  sokeria


2  munaa 


1 ½ dl vehnäjauhoja


3 rkl  kaakaota 


1 tl vaniljasokeria 


Tomusokeria koristeluun


Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita yhteen munat ja sokeri. Sekoita vehnäjauho, kaakao ja vaniljasokeri keskenään ja hämmennä munaseokseen. Lisää lopuksi voisula.

Paista kakkua irtopohjaisessa kakkuvuoassa noin 25 minuuttia. Sen kuuluu olla matala, rapea pinnaltaan, mutta tahmea sisältä.

Anna kakun jäähtyä, sihtaa pinnalle tomusokeria, leikkaa viipaleiksi ja tarjoa kermavaahdon kera.

Hauskaa iltaa kaikille!


Ei kommentteja: