sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Leikkihuoneen tauluseinät

Kurkistus leikkihuoneeseen :) Viime viikonloppuna huonetta vielä viimeisteltiin ja hyllyt sekä taulut pääsivat oikeille paikoilleen. Kivasti pientä retromaista fiilistä huoneessa nyt. 
Pyöreä pöytä ja tuolit löysivät paikan tuolta nurkkauksesta ja tauluista muodostui pieni kollaasi siihen yläpuolelle. Olen kehystänyt mm. ihanan Riiken Mettässä printin sekä Mooncaken hirvi ja bambi printit. Loput ovatkin vanhaa tapettia sekä lahjapaperia.
Leikkihuoneen vanhan lipaston taakse laitoimme pari koukkua, tähän onkin sitten kivaa lasten ripustaa omia suloisia kassejaan :)
Meiltä löytyi myös varastosta eräs vanha hylly, jonka maalasimme valkoiseksi ja se asetettiin askartelupöydän läheisyyteen. H&M:ltä aikaisemmin tilaamani laatikot sopivatkin siihen hienosti ja tästä on helppo lasten ottaa kynät askarteluihin.
Ihana taulukollaasi syntyi myös leikkihuoneen toiselle seinälle. Huomasimme, että meillä ennen yläkerrassa olleet niin ikään Riiken kortit oli kehystetty Ferm Living lampun kanssa aivan samanvärisillä kehyksillä. Mielestäni tästä tuli tosi kiva ja raikas kokonaisuus :)

Iloista ja rentoa viikonlopun jatkoa kaikille!


24 kommenttia:

My little silver linings kirjoitti...

Voi kun on nättiä <3 ihanaa sunnuntaita!

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Miten ihana ja viihtyisä leikkihuone, kyllä tuolla kelpaa pikkuneitien puuhastella <3 Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

Pia / Kotini ja maisemani kirjoitti...

Suloinen huone <3

Stella Vanilja kirjoitti...

Huoneesta tuli kyllä niin pirteä ja raikas <3 ihania yksityiskohtia huoneessa :) tuo lamppu on ihan pop <3

Mukavaa sunnuntaita <3

Onneli Winter kirjoitti...

Ihana tuo katossa lentelevä kone :) kaunis huone kokonaisuudessaan

HuopaPalloMatto kirjoitti...

Tosi kivoja yksityiskohtia! Ja tuo piirustuspöydän ympäristön järjestäminen on kyllä olennainen homma, muuten on kyntä vain koko ajan pöydällä ja seuraavaksi jalan alla - nuo purkit näyttää juuri sopivan helppokäyttöisiltä. :)

Anne kirjoitti...

Ihana huone - ja hei - siellähän paistaa aurinko :)

Viivi / Valkoinen Soihtu kirjoitti...

Niiiiin suloinen huone<3 Huone on täynnä ihania ja persoonallisia yksityiskohtia! Tykkään!

Idahhh kirjoitti...

Ompas kivannäköistä ja aivan ihana tuo viimeisessä kuvassa näkyvä taulukollaasi ! :) <3

JohannaL kirjoitti...

Tosi suloinen lastenhuone!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos paljon My little silver linings <3 Ihanaa sunnuntai-iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Jenni, huoneesta tuli kyllä paljon kivempi ja raikkaampi rempan myötä :) Hauskaa iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Pia <3 Ihanaa uutta viikkoa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Seija <3 Lamppu on kyllä yksi suosikeistani ja sopii nyt kivasti leikkihuoneeseenkin :) Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Onneli Winter kovasti :) Lentsikka on tosi kiva löytö parin vuoden takaa, tykätään siitä myös kovasti! Mukavaa viikkoa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos HuopaPalloMatto <3 Se on ihan totta, ja leikkihuoneessa kun tavarat tuuppaavat yleensäkin olemaan aika sikin sokin on hauskaa että löytyisi kunnolla säilytystilaa ja hyllyjä, jonne tavaroita saisi. Tästä tuli kyllä oikein kiva pienen pintaremontin jälkeen :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Anne :) Juu ihana auringonpaiste on ollut, mutta se lämpö vielä puuttuu. Ehkä juuri tuo kova tuuli tekee sen, että vaikka on aurinkoista tuntuu kuitenkin aika viileältä. No, jospa se kohta alkaisi se kesä oikein kunnollakin!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Viivi kovasti ihanasta kommentistasi <3 Hauskaa uutta viikkoa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Ida :) Se on muuten omakin lemppari, kivasti tuo piristystä huoneeseen. Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa ja uutta viikkoa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos Johanna <3 Mukavaa iltaa!

Unknown kirjoitti...

Tämä uudistunut ilme huoneessa on niin hurmaava! <3 Ihania yksityiskohtia tila täynnä!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Heli oikein paljon! Ollaan niin tyytyväisiä tähän huoneeseen nyt ja ihanaan valoisuuteen :) <3

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kaunis huone ja ihana tuo ristitaulu! :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos S kovasti :) Näistä tauluista tuli kyllä tosi kivat, tykkään myös :)