maanantai 29. kesäkuuta 2015

Synttärit ja uudet perheenjäsenet!

Tyttöjen synttärit on onnellisesti takana ja voi miten hauska päivä siitä tulikaan. Kaiken kruunasi vielä se, että taisi olla kesän ensimmäinen melkeinpä hellepäivä ja ulkona voitiin olla kesämekoissa ihan aamusta asti. Postauksen lopusta näette muutaman kuvan siitä, mikä hieman sekoitti meidän hienoja kattaus ja koristelu ajatuksia ( unohdin varmasti puolet koristeista ) sillä nuo suloisuudet veivät kyllä kaikkien huomion, myös minun ;)

Koska ilma oli aivan ihana katoimme pitkät pöydät ulos paviljonkiin. Tytöt olivat toivoneet Hello Kitty teemaa ja sitä toki saivatkin, mutta täytyy kyllä myöntää, että kun piha on täynnä porukkaa, jotka odottivat jäätelokakkua ja muita herkkuja ei hienoille ja stailatuille kattauskuville valitettavasti ollut aikaa. Joten rennosti mentiin, mutta kaikilla oli kivaa ja kakut herkullisia, joten sehän on pääasia ;)

Jäätelökakun tein niin, että irtopohjakakkuvuoan pohjalle tuli murskattuja suklaahippu keksejä voihin sekoitettuna ja sen päälle kerros vanilja jäätelöä. Sitten vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta ja toinen kerros suklaajäätelöä. Sitten vielä murskattuja Daim muruja sekä kinuskikastiketta ja lopuksi kerros vaniljajäätelöa. Koko kakku pakasteeseen ja juuri ennen tarjoilua vielä sulatettua suklaata sen pinnalle. 
Huippu hyvää!
Vadelma-Daim kakun ohjetta kokeiltu Uusi-Kuu blogin ohjeen mukaan, tosin meillä mukana vielä tuoreita mansikoita pakastevadelmien lisäksi.

Ja tässä nämä suloisuudet, jotka ovat jo sulattaneet kaikkien sydämet! Saanko esitellä, Nöpö ja Töpö ( saattavat esiintyä jatkossa blogissa useammankin kerran ). Pupuilla on hieno häkki pihalla nyt kesäksi, mutta olemme niitä välillä ottaneet sisälläkin käymään. Omenat olivat kuulemma suurta herkkua, joten sitä toki tarjottiin synttäripäivän kunniaksi.

Iloista ja kesäistä viikkoa kaikille!


20 kommenttia:

JohannaL kirjoitti...

Voi kuinka suloiset!

JohannaL kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Siis niin herkullisen näköiset tarjoilut!! Voi että me haluisimme niin luppakorvan, mutta ei oikein kannata ottaa kerrostaloon! Ihana N ja T :))

Stella Vanilja kirjoitti...

Teillä oli kyllä niin tuuria ilman kanssa :-) <3 Tosi hieno juttu :-)
Saitte iki muistoisen päivän tyttöjen juhlille ja uusien suloisten perheenjäsenten kunniaksi! <3 Monta syytä aihetta juhlaan! :-)

Arvaappa, tuo jätskikakku näyttää niin super herkulta :-) NAMS!

Onnea vielä tytöille ja teille kaikille uusista perheenjäsenistä! <3

Kaisa kirjoitti...

Voi mitkä söpöläiset! Onnea synttärisankareille, ihania tarjottavia siellä ollut.

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Johanna, aivan ihanat ja jotenkin niin hauskaa saada pupuja tänne maalaistaloon ;)
Hauskaa päivää <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Voi kiitos S <3 Puput ovat kyllä ihania, meillä on nyt isompi häkki ulkona ja talveksi ajattelimme kyllä ottaa ne lasikuistille asumaan :)

Hauskaa päivää <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Niin olikin Seija, aivan uskomatonta että tuli noin kaunis ilma kun ottaa huomioon minkälainen kesä on ollut :) Ihana päivä ja niin suloiset puput!

Ihanaa päivää sinulle <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos kovasti Kaisa <3 Iloista päivää!

Unknown kirjoitti...

Nami mitkä synttäritarjoilut!! Ja voih noita suloisia pupuja, varmasti ovat tytöt innoissaan <3 Onnea uusista perheenjäsenistä!

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Miten ihania herkkuja teillä onkaan tarjoiltu, jätskikakkua täytyy ehdottomasti testata nyt kesän aikana. Ja miten söpöt suloisuudet teille muuttivat! Aivan ihanat <3

Annukka kirjoitti...

Pitkäkorvien parissa riittää ihan varmasti menoa ja meininkiä :D. Söpöt.

Kattaus näyttää just kivan rennolta. Sellaselta "ei se oo niin justiinsa"-kattaukselta, mutta silti kauniilta.

Onko sulla siinä pöydällä joku puukuvioinen kangas? Näytti olevan sen verran "mutkalla", että ei vissiin ihan aitoa lautaa ole? Hauska idea.

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Ihanat juhlat ♥ Kattaus on minusta erittäin onnistunut ja tuo pöytä ♥ Kiitos jäätelökakun ohjeesta! Täytynee tehdä sellainen pakkaseen "vierasvaraksi".

Sommarbacka.fi / Janina kirjoitti...

Ihanat puutarhajuhlat ja mikä ilma sattui kohdalle juuri oikeana päivänä <3 Ja, voihan söpöys noita uusia perheenjäseniä <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Heli, tytöt on innoissaan ja täytyy myöntää, että niin minäkin :) Aivan ihana synttärilahja ja varmasti puput ovat pidettyjä meillä :) Ihanaa viikon jatkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Jätskikakku oli tosi hyvää Jenni, tätyy meidänkin varmasti tehdä sitä vielä monta kertaa kesän aikana. Ja mikä parasta sitähän voi muokata vaikka kuinka paljon ja vaihdella mitä sinne väleihin laittaa :)

Hauskaa viikon jatkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hih Annukka, sen ei ollut tarkoitus olla ihan näin " rento " ja mulla oli hienoja suunnitelmia, mutta ne nyt eivät vain jotenkin toteutuneet. Oli niin paljon menoa ja meinikiä ja puput sekoitti ajatukset, että tällaisella mentiin nyt tällä kertaa. Kukaan muu kuin minä ei onneksi huomannut, että koristeet ja kattaukset ei ihan mennyt niinkuin ajattelin ja toisaalta näin oli ehkä parempikin. Upeaa, että saatiin olla ulkona koko päivän niin mahtava ilma!
Tuo liina on tosiaan Ikean vahakangasta, oli pakko laittaa pöydälle jotain kun pelkäsin, että niistä lankuista tulee vielä tikkuja jonkun käteen tai saadaan pöytä värjättyä punaiseksi ja se ei tule ikinä puhtaaksi ;)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Krisse kovasti, se on hauskaa kuulla :) Jätsikakusta tuli meidänkin suosikki, hyvä idea muuten tehdä sellainen valmiiksi pakasteeseen odottelemaan vieraita!

Hauskaa iltaa :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan totta Sommarbacka, aivan uskomaton onni tuon ilman kanssa :) Ihana päivä ja pikku puput kruunasi nämä synttärit aivan varmasti. Ovat ne niin ihania :)

Hauskaa iltaa <3

souliina kirjoitti...

Herran jestas sentään mitä söpöläisiä <3