sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Makeaa mahan täydeltä

Vietimme eilen hauskan päivän vanhempieni kanssa! Isäni auttoin Fredrikiä hääpaikamme maalaushommissa ( nuorisoseuratalo jossa itse juhlat ovat kaipasi joihinkin paikkoihin pientä pintaremonttia ) ja minä ja äiti touhuttiin lasten kanssa. Välillä oli toki tärkeää pitää tauko ja nauttia näistä herkuista joita äitini oli ottanut mukaan :)



Huvikumpuliving.com_31052014_0001-4.jpg



Huvikumpuliving.com_31052014_0001-3.jpg




Marenkinen raparperipiirakka



POHJA

125 g voita

2 1/2 dl venhäjauhoja

2 rkl sokeria

1/2 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

1 rkl vettä



TÄYTE

300 g raparperia ( 5-6 dl raparperinpaloja )

1 dl sokeria

1/2 dl vettä

4 kpl keltuaisia

3 rkl maissitärkkelystä

30 g ( 2rkl ) voita

1 rkl sitruunamehua



PINNALLE

4 kpl valkuaisia

1 1/2 dl sokeria



Nypi voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi taikinaksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina piirasvuokaan (Ø 28 cm) pohjalle ja reunoille. Anna taikinan jähmettyä vuokaan jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Näin taikina ei valahda paistamisen aikana reunoilta.







Kuori ja paloittele raparperit ja  keitä niitä sokerilla maustetussa vedessä 5 minuuttia ilman kantta. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa.Lisää täytteen loput ainekset kattilaan ja vatkaa tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa ja jäähdytä.



Pistele pohja haarukalla. Kypsennä 200-asteessa 15 minuuttia. Levitä täyte pohjalle.



Marengin valmistus: Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä edelleen vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenkivaahto on kiiltävää.



Levitä vaahto huolimattomasti raparperitäytteen päälle. Jatka paistamista noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Raparperipiirakan pohjan voit vaikka valmistaa jo edellisenä päivänä ja lisätä täyte sinä päivänä kun olet tarjoilemassa piirakkaa.



( Myös marenkiin tarkoitetut valkuaiset säilyvät jääkaapissa erillisessä astiassa kelmulla peitettynä )






alkuperäinen resepti täältä



Huvikumpuliving.com_31052014_0001-5.jpg



Tosca muffinssit 



150 g voita tai margariinia

2 dl sokeria

2 kpl munaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 dl vettä


KUORRUTE

100 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1/2 dl fariinisokeria

1/2 dl hunajaa

150 g mantelilastuja

1 dl kuohukermaa

2 rkl vehnäjauhoja





Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Lisää jauhoseos varovasti sekoittaen taikinaan ja lopuksi neste. Levitä kakkutaikina muffinivuokiin. Kypsennä muffineita 175 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat melkein kypsiä. Tee sen jälkeen täyte.





Sulata rasva sokereiden ja hunajan kanssa. Lisää mantelilastut, kerma ja jauhot. Keitä seosta kokoon noin minuutin ajan. Levitä kuorrutus varovasti muffineiden päälle. Nosta leivokset takaisin uuniin ylätasolle ja kypsennä vielä noin 10 minuuttia, kunnes pinnat ovat kauniin värisiä. 



alkuperäinen resepti täältä.




Makoisaa sunnuntaita, huomenna luvassa kurkkaus siihen mitä ihanaa posti toikaan perjantaina....



 

Ei kommentteja: