torstai 5. kesäkuuta 2014

Raitaa kuistilla & hääkakku kriisi

Ostin jokin aika sitten H&M:ltä pari kivaa raitaista pellavatyynynpäällistä ja ajatuksena oli laittaa ne ulos paviljonkiin. Sinne suuntaan ne olivatkin menossa, mutta jäivät loppujen lopuksi puolitiehen eli tähän kuistin sohvalle. Saattaa olla, että vien ne jossakin vaiheessa ulos, mutta nyt ne piristävät kyllä kuistia sen verran kivasti että saavat olla siellä. 



Huvikumpuliving.com_25052014_0001-7.jpg



Huvikumpuliving.com_25052014_0001-6.jpg



Tyynyjen kaveriksikin löytyi samaisesta paikasta ihana raitainen säilytyskori! Tarkemmin ajatellen tämähän on myös kätevä ottaa ulos, siinähän voisi hyvin pitää vaikka huopia viileämpiä päiviä ajatellen.



Huvikumpuliving.com_04062014_0001-2.jpg



Miten teidän viikko on sujunut? Meille tuli pienoinen ( tai mun mielestä suuri ) hääkakku kriisi eilen kun saimme kotiin maistettavaksi koekakun. En tiedä missä meni vikaan, meidän selityksissä minkälaisen kakusta halusimme tai jossakin muussa... ehkä me emme vain olleet leipurin kanssa ihan samalla aaltopituudella ;)



Kakku ei nyt sitten näyttänytkään siltä kun toivoimme ja koostumuksessakin ja maussa oli jotain mikä ei ollut ihan niinkuin piti. Alkuhätäännyksestä toivuttuani ajatuksetkin selkeni ja päätimme aloittaa alusta ihan puhtaalta pöydältä. Nyt tehdään vielä tarkemmat suunnitelmat siitä mitä haluamme, itse asiassa taidettiin keksiä ihan uusi ideakin ja toivotaan että nyt onnistuu!



Todella, todella mielelläni otan teiltä vinkkejä vastaan, minkälaisia kakkuja teillä on ollut tai mitkä ovat hyväksi koettuja vaihtoehtoja :)



 

Ei kommentteja: