maanantai 27. huhtikuuta 2015

Testissä Crocs Stretch Sole Flat kengät - sinulle ja hänelle

Miehelläni ja minulla on ollut testattavana Crocsin uutuudet Stretch Sole kokoelmasta. Omiksi suosikeiksi nousi nämä ihanat Women´s Stretch Sole Flat ( klik )kengät värissä light grey/stucco. Nimensä mukaisesti nämä joustavat tosi hyvin ja ovat aivan ihanat kävellä. Päällinen on aika napakkaa kangasta ja mielestäni nämä ovat aavistuksen pienempää kokoa kun muut Crocsit joita olen testannut. Jos miettii kahden koon välillä kannattaa kyllä valita se suurempi koko.
Kyseessä on tosi monipuoliset kengät, sillä sopii mielestäni aivan yhtä hyvin kesämekon kaveriksi kuin rennosti farkkujen kanssa pidettäviksi!
Miehelläni on Men´s Stretch Sole Loaferit ( klik ) värissä tumbleweed /stucco. Hän kertoi, että kengät tuntuivat uskomattoman kevyiltä jalassa, ihan kuin ei olisi kenkiä lainkaan. Ne istuvat tosi hyvin jalkaan ja näillähän jaksaisi kävellä vaikka kuinka kauan. Mieheni käyttää normaalisti kengissä kokoa 43 ja meidän valitsema koko 43-44 istui aivan täydellisesti!

Ehdottomasti kevään ja kesän lempikengät, tykkään kovasti myös tuosta ballerinamaisesta ulkonäöstä. Sain myös teille, blogini lukijoille huippu kivan alekoodin ostoksiinne. Koodilla HUVIKUMPU20, saatte -20% koko Crocs tilauksestanne! Alekoodi on voimassa koko tämän viikon, eli sunnuntaihin 3.5.2015 saakka.

PS. Instagramini ( t.susanna ) seuraajille on myös luvassa jotain hauskaa myöhemmin tällä viikolla... alimmassa kuvassa näkyy jotain ihanaa kesäistä joista on arvontaa tulossa instaan!

20 kommenttia:

Stella Vanilja kirjoitti...

Ihania kuvia :) varmasti todella hyvät kengät :) miehellä on vastaavat crocsit ja ovat olleet kovassa käytössä :)

Ihanaa alkanutta viikkoa <3

KOTIA. kirjoitti...

Näyttää toimivilta ja ennenkaikkea mukavilta jaloissa. Peukut kengille :)

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Vitsit, en vieläkään tajua että noi miesten loaferit on niin hyvän näköiset! :)
Ja sole flatit on varmaan aikas mukavat jalssa :)

Jenni / Keski[piste] kirjoitti...

Nää on niin huiput jalkaan. <3 Alkoi oikein naurattaa, kun huomasin, että ollaan valittu täsmälleen samat kengät, sekä naisten versiot että miesten. :D Meillä on hyvä maku! :D

Ihanaa huhtikuun vikaa viikkoa! <3

Anonyymi kirjoitti...

Kivaoja kuvia olet räpsinyt! Aivan ihanat kengät jalassa <3

Annukka kirjoitti...

Noi näyttää kyllä tosi kivoilta ja mukavilta.
Onko sulla sama koko omissa kengissä mitä yleensä käytät vai kannattaako näistä valita suurempi tai pienempi?

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Nämä on kyllä tosi ihanat Annukka :) Mulla on yleensä koko 40 kengissä ja valitsin itselleni tuon koon 39-40 kun ajattelin, että näiden kanssa ei paljon sukkia pidetä. Sopivat kyllä että näitä voi hyvin käyttää, mutta aika just ja just kokoa ovat. Hieman mietin, että olisko sittenkin pitänyt valita suuremmat. Sukan kanssa jos pitäisin pitäisi kyllä olla se isompi koko :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos Seija kovasti! Miehenikin tykkäsi näistä kovasti ja näillä on kyllä vain niin hyvä kävellä!
Tosi kivalta näyttävätkin :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kyllä vain, nimenomaan Sike! Peukut kengille täältäkin :)

Hauskaa päivää <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan totta Aino-Kaisa, nää on tosi tyylikkään näköiset ja mukavat jalassa :)!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hih, miten onnistuttiinkin valita ihan samat kengät Jenni ;) Meillä onkin niin hyvä maku ihan selvästi, hih!
Aivan ihania ovat olleet kaikki nämä testissä olleet kengät :)

Aurinkoista päivää <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos S, ihanat kengät tosiaan! Sinullakin tosi kivoja kuvia :)

Annukka kirjoitti...

No sen verran kerkisin jo kurkkaamaan Crocsin sivuilta, että siellä neuvottiin valkkaamaan isompi, jos pähkäilee kahden koon välillä. Se oli ihan hyvä vihje ja toi sun kommentti vähän viittais samaan.

Ihmettelin vaan, kun kengät oli siellä saanu arvosteluissa niin huonot pisteet, mutta toisaalta arvostelijoita oli vaan kaksi, joten ei ollu kovin kattavaa tietoa :)

Turkoosit menee mulla harkintaan. On niin mun kesäväri :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Turkoosit olit myös tosi kivat Annukka :) Me mentiin nyt tosi harmaalla linjalla, mutta täytyy valita kaveriksi sitten jokin värikäs vaate ;)
Mun mielestä tosiaan on sellainen malli, että hieman isompi numero kuin yleensä saattaisi olla tämä paras vaihtoehto. Jos koko normaalisti on 39, luulen että tämä 39-40 on ihan sopiva :)

Annika /Karkkipurkki kirjoitti...

Nämä on kyllä tosi ihanat kengät! Mullakin ihan lempparit, nyt vaan saisi tulla kunnolla lämmin, että pääsisivät enemmän käyttöön :)

Koo:) kirjoitti...

Täytyypi nähtävästi hankkia kesän ballerinat crocsin valikoimista...
Mulle niin vaikea löytää mukavia ja hyvin istuvia jalkineita. Kiitos vinkistä!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Toivotaan, että kohta ilmat lämpenee oikein kunnolla Annika, vaikuttaa aika lupaavalta ainakin :) Ihanaa viikkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Siellä oli kyllä monta kivaa vaihtoehtoa kesäksi, nämä ovat kyllä tosi hyvin istuvia ja ihanan kevyitä kenkiä :)

Hauskaa viikkoa Koo :)

Terhi B. kirjoitti...

Crocsit on ihan parhaita! Itselläni on kaapissa ainakin viittä erilaista mallia ballerinoista talvisaappaisiin. Varsinkin siitä "alkuperäisestä" crocs-materiaalista olevat ballerinat on kesällä huiput, voi missä tahansa mudassa rämpiä, ja kotiin päästyä kengät vain hanan alle ja ne on kuin uudet, ja samantien taas valmiina käyttöön! Toimii myös etelänlomilla, kun ovat kevyet laukussa ja rantahiekat saa huuhdeltua helposti pois :) Talvisaappailla taas voi kahlata kaikki loskakelitkin ja varpaat pysyy kuivina. Ja aina mukavat jalassa! :D

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ihan samaa mieltä Terhi B :) Tykkään kans noista ballerinoista kovasti ja ihan kuin sanoit jalkaan vaan ja menoksi eikä haittaa vaikka kastuu :) Tämä Stretch Sole Flat kenkä oli mös aivan huippu!

Hauskaa viikonloppua :)