sunnuntai 24. toukokuuta 2015

VIP-ilta Indiskassa

Tapaatteko käydä usein Indiskassa ostoksilla? Itse tulee kyllä käytyä siellä tasaisin väliajoin, ja joka kerta siellä on vastassa niin ihana väripläjäys yhdistettynä kauniisiin sisustusesineisiin ja vaatteisiin. Viime viikolla oli viettämässä Indiskassa hauskaa VIP-iltaa, jonka ihana Nadia oli järjestänyt yhdessä Indiskan kanssa. Illan aikana saimme kuulla lisää Indiskan toiminnasta ja tuotteista ja täytyy kyllä sanoa, että heidän ekologinen ajattelutapansa on aivan huippua. Viime aikoina he ovat myös muuttaneet muovikassinsa maksullisiksi, jotta niiden käyttö vähenisi. 
Ilta alkoi kuplivalla juomalla, ja kun kaikki porukalla ihastelimme näitä kauniita laseja meille kerrottiin niiden muodon olevan peräisin Marie Antoinetten rintojen muodosta ;)
    Kuvat: Lizettepinglan
Indiska on hauska paikka siinäkin mielessä, että värikästä sisustusta rakastavalle sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa, mutta niin myös hieman luonnonläheisimmistä väreistä pitävälle. Erityisesti silmiin pisti myös kauniin raikaat sinivalkoiset astiat. 

Itselleni tarttui mukaan jotain hieman poikkeuksellisen väristä, tämä ihana pusero korallin sävyssä. Olen aina ajatellut, että eihän punertavat sävyt sovi minulle vaatteissa kun olen niin punahiuksinen, mutta tähän kyllä nyt jotenkin ihastuin! 
Kiitokset blogiystäville ja Indiskalle erittäin mukavasta illasta :) 
Mukana olivat myös: Nadia, Simone, Linda, Ingela, Lizette, Johanna ja Joanna.


19 kommenttia:

Stella Vanilja kirjoitti...

Indiska on aivan huippu <3 aina kun kohdalle osuu niin käytävä on :) ihania juttuja pullollaan :)

Tosi ihanan ja kesäisen paidan olet löytänyt, aivan ihana :) <3

Mukavaa sunnuntaita <3

Pia / Kotini ja maisemani kirjoitti...

Indiska on niin ihana kauppa!! Minulla on Indiskan verhot olkkarissa - lempparit! Harmi, ettei lähimain ole kauppaa, Tampereella lähin...Eli ajomatkaa monta tuntia.

Jaana Karhu kirjoitti...

Oi onpa teillä ollut hieno tilaisuus! Indiska on niin ihana, harmittaa kun kaikki myymälät ovat täältä aivan liian kaukana. Ouluun pitäisi saada oma Indiska.

Paita näyttää tosi kivalta! :)

Tarja / Tarjas Snowland kirjoitti...

Kiva tilaisuus ollut teillä :)

Anne kirjoitti...

Aina käyn kun mahdollisuus - ollut yksi suosikkiliikkeistäni iät ajat :)

JohannaL kirjoitti...

Kiva päivä teillä ollut!

Annukka kirjoitti...

Vaikka niin toivoisin, että Indiska löytyisi tästäkin kylästä, niin ehkä kumminkin parempi, ettei löydy :). Muuten pitäis palkka varmaan ohjata sinne suoraan :D.

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Samaa mieltä Seija :) Ihana paikka tosiaan ja paitakin niin pirtsakka ;)

Hauskaa sunnuntai-iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi ne verhot on varmasti ihanat Pia! Hypistelin itsekkin siellä ollessa monia verhoja, upeita :)

Hauskaa uutta viikkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Ilta oli kyllä tosi hauska Jaana :) Sai taas paljon inspiraatiota!
Mukavaa viikkoa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oli tosi mukava tilaisuus Tarja, hauskaa päästä tutustumaan Indiskaan vähän lähemminkin :)

Hauskaa iltaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kivaa kuulla Anne, niin minukin :)!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Se oli tosi hauska tilaisuus Johanna :) Hauskaa sunnutai-iltaa <3

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Hih, tänne olisi kyllä voinut helposti upottaa koko palkan Annukka! Aivan liikaa ihania houkutuksia ja terasseille ja puutarhaankin olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa!

Nadia kirjoitti...

Tosi hieno että pääsit tulemaan, kiitos!
Nähdään taas,
Nadia

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa kivalle illalle . Indiskassa on kivoja juttuja, mutten kuitenkaan koskaan ole itselleni sieltä mitään ostanut!!

My little silver linings kirjoitti...

Kauniisti sopii sinulle tuo pusero ❤️

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Kiitos kutsusta Nadia <3 Oli tosi mukava ilta ja niin hauskaa!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Oi kiitos My little silver linings <3 Se on kyllä tosi pirtsakan värinen ja ihana päällä!